Yksi maailmanhistorian menestyneimmistä elokuvista, E.T. – The Extra Terrestial, viettää pian vuotissyntymäpäiväänsä. Sen kunniaksi tuo ulkoavaruuden vieras saattaa tehdä uuden vierailun planeetallemme. Vuonna 1982 katsojia itkettänyt tarina saattaa saada jatko-osan, paljasti Gertie -pikkutyttöä vasta 6-vuotiaana näytellyt Drew Barrymore.
Barrymore on käynyt alustavia keskusteluja elokuvasta ohjaaja Steven Spielbergin kanssa. Niiden mukaan suunnitelmissa olisi toinen E.T. -elokuva, jossa ulkoavaruuden vieras palaisi maahan yli 20 vuoden jälkeen tapaamaan aikuiseksi kasvaneita Elliotia ja Gertietä. Vierailun tarkoitus on kuitenkin vakava, sillä E.T.:n rotu on vaikeuksissa ja maan asukkaiden tulee auttaa rotua säilymään hengissä.
Vielä ei ole tietoa, kuinka moni alkuperäisen elokuvan näyttelijöistä voisi olla mukana jatko-osassa, mikäli sellainen yleensäkään tulee. Aiemmin tänä vuonna Drew Barrymore ilmoitti, että hän olisi valmis lopettamaan näyttelijänuransa ja perustamaan perheen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.