Mariah Carey loukkaantuneena – julkaisi hellyttävän peuhauskuvan kotoaan

Viihdeuutiset Toimittaja:

Yhdysvaltalainen popdiiva Mariah Carey tunnetaan pitkästä urastaan pop-musiikin saralla, sillä tähden debyyttilevy julkaistiin jo vuonna 1990. Neitokainen on vuosien varrella kokeillut myös näyttelemistä. Kaunotar tähdittää syyskuussa teattereihin saapuvaa The Butler -elokuvaa.

Taannoin loukkaantunut poptähti-näyttelijä ei ole kaihtanut julkisuutta #Beautiful-kappaleensa musiikkivideon kuvauksissa saamansa käsivamman takia, vaan on poseerannut punaisilla matoilla ja nyt myös julkaissut itsekin valokuvansa verkossa.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Twitterissä julkaisemassaan valokuvassa loukkaantunut supertähti nähdään peuhaamassa kotonaan yhdessä lemmikkikoiriensa kanssa. Mariahilla on parhaillaan kotonaan kolme villiä koiranpentua, jotka ovat kuvassa ilmeisesti repineet popcorn-pussillisen emäntänsä käsistä.

Mariah Carey tekee tällä hetkellä paluuta musiikkimaailmaan lähitulevaisuudessa ilmestyvän The Art of Letting Go -albuminsa myötä. Levyn ilmestymispäivää on jo kerran lykätty. Kaunotar pudotti taannoin kaksostensa synnytyksen jälkeen 13 raskauskiloa, minkä jälkeen hän on esitellyt auliisti timmiä vartaloaan lehtikuvissa. Poptähti on Monroe ja Moroccan -nimisten lasten onnellinen äiti. Lasten isä on 32-vuotias näyttelijä ja räppäri Nick Cannon.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.