Lindsay Lohan nähdään suositussa komediasarjassa

Vastikään vieroitushoidosta päässyt Lindsay Lohan tekee parhaillaan paluuta Hollywoodiin. Näyttelijätär kuvasi ennen päihdehoitoaan The Canyons -elokuvan, jossa hänet nähdään myös yläosattomissa. Kohukirjailija Bret Easton Ellisin kirjoittama ja pornotähti James Deenin tähdittämä elokuva oli kuitenkin Yhdysvalloissa raju floppi.

------

Lohan ei kuitenkaan anna vastoinkäymisten masentaa, vaan suuntaa kohti uusia haasteita. TMZ-verkkosivusto kertoo Lindsay Lohanin ottaneen vastaan roolin Eastbound and Down -sarjan päätösjaksosta. Lohan tulee näyttelemään sarjassa koomikko Danny McBriden esittämän päähenkilön, Kenny Powersin, aikuiseksi kasvanutta tytärtä.

Rooli lieneekin mitä sopivin Lindsay Lohanille, sillä entisen baseball -tähden edesottamuksista kertova sarja on täynnä roisia huumoria, alkoholin ja huumeiden käyttöä sekä paljasta pintaa. Eastbound and Down -sarjan viimeinen tuotantokausi alkaa HBO-kanavalla syyskuussa. Sarjaa on nähty suomessa Yle TV2 -kanavalla.