Laulajatar Cher on tehnyt mittavan uran musiikkibisneksessä. Hän valmistelee parhaillaan uusinta Closer To The Truth -albumiaan, jota varten täytyi luonnollisesti ottaa mainoskuvia.
67-vuotias Cher julkaisi Twitter-blogissaan uuden albumin kansitaidetta, jossa vaaleahiuksiseksi muuntautunut diiva poseeraa viettelevästi Playboy-lehden hengessä. Tähden yllä nähdään kermanvärinen yöpaita. Kauneusleikkauksilla itseään nuorentanutta puumanaista pidetään yleensä plastiikkakirurgisena hirvityksenä, mutta uusimmissa kuvissa hän näyttää varsin viehkeältä ja nuorekkaalta.


Cher aloitti musiikkiuransa jo 1960-luvulla esiintymällä miehensä Sonnyn kanssa Sonny & Cher-duona. Kokoonpano hajosi vuonna 1974, minkä jälkeen nainen on menestynyt näyttelijättärenä sekä soololaulajana.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Cher tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.