Justin Timberlake

Haastattelut · Stara.fi

Seksikkäimmän miehen tittelin useaan kertaan saanut Justin näyttelee elokuvassa The Love Guru L.A. Kingsien pelaajaa.

Justin Randall Timberlake syntyi 31. tammikuuta 1981 Tennesseen osavaltiossa Yhdysvalloissa. 11-vuotiaana hän osallistui television Star Search – kykyjenetsintäohjelmaan. Justin ei voittanut, mutta se ei lannistanut nuorta poikaa. 14-vuotiaana hän liittyi ’N Sync -poikabändiin, joka julkaisi samannimisen albuminsa vuonna 1998. Levy ja yhtye otettiin mukavasti vastaan ja tie huipulle oli alkanut.

Ja tuossa hän nyt istuu, beverlyhilsiläisessä hotellissa muutamaa päivää ennen The Love Guru -elokuvan maailmanensi-iltaa. Eräs nykypäivän suurimpia sydäntenmurskaajia ja silti kuin vanha koulukaveri Tampereelta, vaatimattomana ja herkästi nauraen. Justin kertoo, että näytteleminen oli luonnollinen jatko musiikille.

– Yritin jo lapsena päivällispöydässä saada kaikki nauramaan, Justin aloittaa virnistäen.

– Silti olen joka päivä yllättynyt. Kuinka tämä kaikki oikein tapahtui? Yksi asia johtaa toiseen ja taas siitä eteenpäin. Sanotaan, että kaikkeen mitä tapahtuu, on jokin syy. En ole siitä varma, mutta tiedän yhden asian johtavan seuraavaan. Luulen, että minulla on vain ollut onnea, koska olen saanut kohdalleni monia mahdollisuuksia myös elokuvien tekemiseen.

The Love Guru on tarina amerikkalaisesta miehestä, joka jätettiin lapsena intialaisen ashramin porttien ulkopuolelle ja päätyi gurujen kasvattamaksi. Pojasta tuli guru, Maurice Pitka, jota Mike Myers esittää, ja hän muuttaa takaisin Amerikkaan tuomaan maailmaan henkisyyttä. Miehen epätavalliset keinot joutuvat koetukselle hänen sovittaessaan kiistaa Toronto Maple Leafin tähtipelaajan ja tämän vaimon välillä.

Pari on eroamassa ja pelaajan vaimo alkaa tapailla L.A. Kingsien pelaajaa Jacques Grandea, jota esittää Justin Timberlake. Kysyn, minkälaista oli näytellä Mike Myersin kanssa.

– Miken kanssa työnteko on kuin ei tekisi työtä Miken kanssa. Hän on kuvauspaikalla hyvin päättäväinen ja sitoutunut, mutta samaan aikaan hänellä on hauskempaa kuin kellään muulla. Tämä on kuin tekisi Saturday Night Livea tai olisi harjoituksissa Miken kanssa. Olimme yhdessä ja hieman pelleilimme ja… työ oli valmis.

Justin ja Mike olivat ennestään tuttuja Shrek kolmosesta, jossa molemmat lainasivat äänensä Shrekin hahmoille. Justin kertoo, miten myös The Love Guru putosi hänen syliinsä.

– Mike soitti minulle ja sanoi haluavansa minun esittävän roistoa tässä filmissä. Sitten hän lähetti käsikirjoituksen. Justin kertoo Staralle.

– Kuinka Mikelle voisi sanoa ei? Hän on Mike Myers! Olen näytellyt pieniä draamaosia ja nyt oli mukava todella ilmaista itseään. Voisin sanoa, että tämä on kuin harrastus, koska nautin koko prosessista.

Jacques Grandella on voimakas ranskalainen korostus. Kuinka se tuli?

– Minulla oli opettaja, jotta saisin juuri oikean korostuksen. Harjoittelin hänen kanssaan, mutta koska olimme tekemässä komediaa, venytimme aksenttia hieman, jotta se olisi hauskaa. Siinä on se vanha vitsi, että kun sanomme tiettyjä asioita ranskaksi, kuulostamme hölmöiltä ja naurettavilta.

Naama virneellä Justin antaa rajuja näytteitä elokuvaa varten harjoittelemistaan sanoista.

– Quebecilainen aksentti oli vielä erilaisempi kuin ranskan, se on aivan erilainen. Korostus ei tullut luonnostaan. Minun täytyi panna huuleni ja kieleni eri paikkaan.

Justin Timberlakella oli kaksi teini-iän romanssia, jotka kumpikin päättyivät. Suhde Britney Spearsin kanssa kesti 11 vuotta. Välien rikkoutuminen sai Justinin kirjoittamaan laulun Cry Me A River, josta tuli eras Justified-albumin suosituimmista kappaleista.

Eron jälkeen Justinin nimi on liitetty näyttelijä-laulaja Alyssa Milanoon ja Cameron Diaziin. Viime tammikuussa hänet nähtiin yhdessä Jessica Bielin kanssa. Pari oli lumilautailemassa Utahissa tammikuun Sundance-filmifestivaalin aikaan.

Justin on valittu Teen People ja Cosmopolitan -lehdissä seksikkäimmäksi mieheksi. Ja vaikka itse onkin kasvissyöjä, hän tarjoaa asiakkailleen monipuolista ruokaa perustamissaan Destino ja Southern Hospitality -ravintoloissa. Lisäksi hänellä on oma vaatelinjansa William Rast. Sillä lailla, Justin!

Erkki Kanto



Los Angeles