Hollywoodin menestyksekkäimpiin elokuvaohjaajiin lukeutuvan Michael Bayn kodissa on käynyt kutsumattomia vieraita. Hänen New Meksikossa sijaitsevaan tilapäiseen kotiinsa nimittäin murtauduttiin toissayönä Bayn ollessa kuvaamassa Transformers 2 -elokuvaa.
Viranomaiset eivät ole vielä vahvistaneet mitä asunnosta varastettiin. Ketään ei ole vielä myöskään pidätetty murrosta epäiltynä. Poliisilla on kuitenkin omat aavistuksensa tekijöistä, TMZ uutisoi.
Michael Bay on ohjannut lukuisia menestyselokuvia, kuten muiden muassa The Island, Bad Boys, Armageddon, The Rock, Coyote Ugly ja Miami Vice.
Jatkossa Michael Bay keskittyy klassikkoelokuvien kierrättämiseen. Hänen tulevien projektiensa joukossa ovat nimittäin myös uusi versio kauhuklassikosta Painajainen Elm Streetillä sekä niin ikään uusi versio Alfred Hitchcockin elokuvasta Linnut. Jälkimmäinen saa ensi-iltansa vuonna 2009.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.