Arvostelu: tummienperhostenkoti

Tummien perhosten koti

07.01.2008, 22:03 · Kategoria:Elokuvat  Viihdeuutiset

Upean Tyttö sinä olet tähti -elokuvan myötä läpimurtonsa tehnyt ohjaaja Dome Karukoski on siirtynyt toisella kokopitkällään hieman aikaisempaa synkemmille vesille. Tummien perhosten koti on synkkä tarina erään nuoren miehen kohtalosta, mutta elokuvassa tarinan pilvellä on myös hopeareunus.

Juhani (Niilo Syväoja) joutuu traagisen perhetapahtuman jälkeen elämään sijaiskodeissa ja laitoksissa, joiden jälkeen viimeisenä toivona on eristäytyneessä saaressa sijaitseva tiukkakurinen poikakoti. Siellä johtaja Olavi Harjula (Tommi Korpela) yrittää koulia pojista miehiä, ja samalla varjelemaan saarella asuvaa perhettään poikien tempauksilta. Vanhempi tytär (Marjut Maristo) tutustuu kuitenkin sattumalta sulkeutuneeseen Juhaniin. Saaren lehmiä ja muista eläimiä ja ruokahuoltoa hoitaa Tyyne (Kati Outinen).

Juhani pääsee saarella tutustumaan itseensä ja omiin tunteisiinsa ja muistikuviinsa. Lopulta hän saakin huomata, että ehkä vuosien raskas syyllisyydentunne veljen kuolemasta onkin ollut aiheetonta. Itselleen anteeksi antaminen on vaikeaa, kun totuus on hukassa. Lannistua ei kuitenkaan saa. Pojan isäsuhde on vähintäänkin haasteellinen, eikä sitä auta isän (Pertti Sveholm) vierailu saarella.

Elokuvan tarina on varsin pysäyttävä kuvaus poikakodin elämästä ja ihmiskohtaloista. Tarina saa kummasti lisäpontta siitä, että se perustuu kirjoittaja Leena Landerin omaan elämään poikakodin johtajan tyttärenä. Hänen mukaansa Tummien perhosten koti on kaiken lisäksi kuin pyhäkouluversio todellisuudesta. Tämän tiedon varassa elokuvaa katsoo ehkä hieman erilaisin silmin kuin tavallisesti.

Leffan casting on onnistunut, vaikka mukana onkin täysin uusia kasvoja. Tai ehkä juuri siksi. Parilla sivuosan miehellä tosin artikulaatio hakee välillä pahasti, mutta pääosien uudet raikkaat tuttavuudet ovat onnistuneita. Erityisesti pääosan Niilo Syväoja ja tyttären roolissa nähtävä Marjut Maristo onnistuvat hienosti, vaikka puheosuudet ovatkin vähissä. Tommi Korpela, Kati Outinen ja Eero Milonoff tekevät tuttuun tapaansa hienot roolit. Erityisesti Milonoff tuntuu pelottavan todelliselta roolissaan. Elokuvan ohjaaja Dome Karukosti vilahtaa tuttuun tapaansa pienessä cameoroolissa.

Genre: Draama
Ohjaus: Dome Karukoski
Pääosissa: Tommi Korpela, Niilo Syväoja, Eero Milonoff, Kristiina Halttu, Marjut Maristo, Kati Outinen, Pertti Sveholm, Matleena Kuusniemi
Ensi-ilta: 11.1.2008
Kesto: 1:47

Pisteet 4/5


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Koko kylän asukkaista lottomiljonäärejä – yksi jätti lottoamatta

Suomessa lottopotit kasvoivat viime vuonna merkittävästi, mutta samaan aikaan lottoarvonnan hintoja hilattiin vähintään yhtä merkittävästi ylös. Maailmalla suomalaiset lottopotit näyttävät lähinnä kahvirahoilta, sillä monissa muissa maissa jaetaan parhaimmillaan kolminumeroisia miljoonasummia.


Etsintäkuulutettu väitteli poliisin kanssa Facebookissa

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on toiminut jo lukemattomissa tapauksissa välineenä, joka on paljastanut vakuutuspetoksia sekä rikollisten henkilöllisyyksiä ja olinpaikkoja. Nyt Yhdysvalloissa eräs etsintäkuulutettu on ajautunut yhteisösivustolla avoimeen väittelyyn häntä etsivien poliisien kanssa.


Verinen sänky menee hyvän maun rajoille – nukkuisitko tässä?

Nykyisin elokuvamaailman kuumin trendi lienee vampyyrit, mutta vielä muutama vuosi sitten zombiet pitivät suosikin viittaa harteillaan. Nyt kyseisestä kauhugenrestä pitäville on verkossa tarjolla mieluisa liinavaatekerrasto, jossa aivan kuka tahansa tuskin uskaltaisi nukkua.


Poliisit järkyttyivät: Kannibaali söi kodittoman miehen aivot

Ruotsissa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla erään murhaajakaksikon hääuutisesta. Mielisairaalassa toisensa tavanneet kannibaali ja Saatanaa palvova vampyyri nimittäin aikovat pian sormustaa toisensa kaltereiden takana.


Elokuva-arvostelussa The Descendants

Havaijin paratiisimaisemissa asuva Matt King (George Clooney) jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi, kun perheen äiti joutuu yllättäen veneonnettomuuteen. Työelämälleen aikaisemmin omistautunut mies joutuu koville huolehtiessaan niin tyttäristään kuin onnettomuuden seurauksena syvään koomaan vaipuneesta vaimostaankin. Oman surunsa lisäksi Mattin täytyy kohdata myös lähipiirinsä tunnekuohut.


Mies myi kännykkänsä – vaimon alastonkuvat mukana

Kännyköiden varastamiset ja muunlainen katoamiset ovat nykyisin arkipäivää, kun monet unohtelevat puhelimiaan esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pöydille. Kännykkäkameroiden yleistyttyä puhelimen mukana katoaa myös suuri määrä yksityisiä valokuvia.


Lamborghinin murskannut autokauppias vankilaan – ei omistanut ajokorttia

Kerroimme taannoin kuinka muodokas kaunotar Jenni sai kyytiä Lamborghini-urheiluautolla. Nyt samanmerkkinen luksusauto on kolaroitu Singaporessa karuin seurauksin. Auton lunastuskuntoon törmäillyt mies on nimittäin joutumassa vankilaan.


StaraTV: Chronicle-elokuvan tähdet haastattelussa

Maaliskuun alussa Suomen elokuvateattereissa saa ensi-iltansa kovasti odotettu Chronicle, jota on Yhdysvalloissa ehditty kehua vuolain sanakääntein. Stara otti tällä viikolla nettiyhteyden elokuvan tähtiin, jotka nähdään nyt vastaamassa toimittajien esittämiin kysymyksiin videolla.


Linja-autojen istuimien törkyisyys järkyttää – pöllyää kuin Saharassa

Sadattuhannet suomalaiset matkustavat viikoittain kaupunkien linja-autoilla. Harva tulee kuitenkaan katsoneeksi kuinka likaisia penkit heidän allaan mahdollisesti ovat. Nyt verkossa kuitenkin nähdään mitä päällisin puolin aivan siisti linja-auton istuin voi pitää sisällään.


Ohhoh, estoton 18-vuotias teinipoppari miestenlehden kannessa

Poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on kohahduttanut lukuisia kertoja paljastavilla asuillaan niin kuvauksissa kuin esiintymislavoillakin. Gossip Girl -sarjasta tutuksi tullut ja sarjasta sittemmin potkut saanut teinitähti on paljastellut viime aikoina normaalia useammin.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.