Leffatraileri

Arvostelu: avatar

Elokuva-arvostelussa Avatar

16.12.2009, 17:33 · Kategoria:Ensi-illat  Viihdeuutiset

Talven odotetuimmasta elokuvasta vastaa Hollywoodin ohjaajalegenda James Cameron, joka tuo valkokankaalle kovasti etukäteen kohutun Avatar-fantasiaseikkailunsa. Suuriksi kasvaneet ennakko-odotukset lunastetaan täysin, sillä kyseessä on kirkkaasti vuoden paras elokuva.

Lähes kolmetuntinen spektaakkeli yhdistelee upealla tavalla fantasiaseikkailua, rakkausdraamaa ja sotaelokuvaa. Samalla se yhdistelee myös elävää kuvaa ja digitaalista materiaalia saumattomaksi kokonaisuudeksi. Leffan tarinassa ihmiset, siis amerikkalaiset, ovat löytäneet kaukaiselta Pandora-planeetalta mittaamattoman arvokasta terästä. Sitä noutamaan on lähetetty suuri retkikunta sotavoimineen. Paikallinen navi-heimo sattuu asumaan metallin suurimman esiintymän päällä, ja sehän ei valloittajille käy.

Asiaa lähetetään selvittämään ihmisten kauko-ohjaamia avatar-virtuaalikehoja, joiden DNA on yhdistelmä navien ja ihmisten DNA:ta. Yksi amerikkalaisista on alaruumiista halvantunut Jake Sully (Sam Worthington), joka saa taas jalat alleen avatarinsa vartalossa. Hän soluttautuu kaukaiseen kulttuuriin ja saa huomata löytäneensä vaaralliselta planeetalta inhimilisen ja rauhaa rakastavan kansan, josta löytyy hänelle mahdollisesti myös sielunkumppani (Zoe Saldana). Kansaa ja koko planeettaa uhkaavat kuitenkin amerikkalaiset riistäjät ja sotilaat, jotka haluavat luonnonvarat hinnalla millä hyvänsä. Tässä sodassa navi-kansan kohtalo on jäämässä rahakasojen varjoon.

Elokuvan käsikirjoitus on uskomattoman hieno kokonaisuus, joka tarjoaa samassa paketissa paljon totuttua moniulotteisemman tarinan. Mukana on sopivassa suhteessa sci-fiä, draamaa, sotaa ja rakkautta. Tarina on hieman turhan ennalta-arvattava, mutta se ei haittaa kokonaisuutta. Samalla tarina on yhteiskunnallinen kannanotto, sillä Cameron esittää amerikkalaiset ahneina valloittajina ja luonnonvarojen riistäjinä.

Elokuvan ennennäkemättömän upea digitaalitekniikka ja näyttävä ohjaus nostavat kokonaisuuden aivan omaan sarjaansa. Avatar on pullollaan pitkiä ja henkeäsalpaavia kamera-ajoja sekä vauhdikkaita lentokohtauksia. Huima visuaalinen spektaakkeli hakee vertaistaan elokuvien historiasta monin tavoin. Elokuva on kuin matka toiselle planeetalle, sillä teatterista poistumisen jälkeen kestää pitkän tovin palauttaa ajatukset Pandora-planeelta kotimaahan.

Avatar on vuoden tai jopa vuosikymmenen paras elokuva. Kahteen sanaan kiteytettynä uskomaton spektaakkeli. Todella harvoin näin suuri ennakkohype onnistutaan lunastamaan näin hyvin. Vastaavaan kokemukseen on edellisen kerran yltänyt Taru Sormusten Herrasta. Stara suosittelee lämpimästi.

Genre: Sci-fi, fantasiaseikkailu
Ohjaus: James Cameron
Pääosissa: Sam Worthington, Zoe Saldana, Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez, CCH Pounder, Giovanni Ribisi
Ensi-ilta: 18.12.2009
Kesto: 2:44

Pisteet 5/5

Facebookissa jaettua

Lukijoiden kommentit (25 viestiä)

Sivut: [1] 2 » Näytä kaikki

hansy kirjoitti 18.12.2009 klo 17:04

Tosi hyvä leffa, kävin juuri katsomassa. Mielettömät maisemat ja hahmot, vaikka tarina on ihan perusjuttua. Kannattaa katsoa ehdottomasti!

hihwer kirjoitti 21.12.2009 klo 20:11

aika paska leffa itse asiassa.

carll kirjoitti 22.12.2009 klo 13:55

aivan uskomattoman hyvä elokuva itseasiassa:)

joulu kirjoitti 23.12.2009 klo 23:59

Parhain elokuva pitkiin aikoihin!

Teemu Kittilä kirjoitti 25.12.2009 klo 14:22

Kuka on arvostelun kirjoittaja? Vai onko koko Staran toimitus näin harvinaisen yksimielinen?

Tekstissä hienoja sanatoistoja ja niin paljon silkkaa yleistä ylistystä että haiskahtaa mainokselta.

vellel kirjoitti 26.12.2009 klo 23:47

oikein hyvä leffa pitkästä aikaa ,meni 3 tuntia liian nopeasti!!

Avataristi kirjoitti 28.12.2009 klo 15:31

Aivan Mahtava, itse kävin eilen (27.12.09) katsomassa.
Kuvan ja äänenlaatu huippua, tarina mahtava, maisemat upeat…

Avatar kirjoitti 28.12.2009 klo 19:33

tosi hyvä leffa kannattaa käydä katsomassa,itse aluksi luulin että leffa on ihan paska mutta erehdyin pahemman kerran!!!
katsomisen arvoinen… :3

jahas kirjoitti 29.12.2009 klo 14:47

Missä kohdassa muka käsikirjoitus on erinomainen? Tuhanteen kertaan nähtynä kliseekokoelmana ehkäpä? Tuntuu että staran kollektiivinen arvostelu / mainos- yksikkö ei kovin monta elokuvaa ole kerennyt kokea.
Maisemat on kyllä komeita, mutta aika nopeasti puuduttavia kun kiiltokuvapinnan alta ei enää tulekaan mitään oikeasti uutta ja innovatiivista vastaan. Leffan monsterit on tympeä sekoitus dinosauruksia ja viidakon otuksia.
Leffa on Mahtava, jos kriteereinä on tekninen toteutus, ei mielikuvituksellinen tarinankerronta.

me kirjoitti 30.12.2009 klo 14:33

leffa todellakin oli upeasti tehty ja ihmeellinen elämys 3D:nä, mutta juoni ei ollut kovinkaan ihmeellinen. ihmettelen staran ylistävää arvostelua kun otetaan huomioon että esim. twilight sai 0/5. aika jyrkkiä mielipiteitä nämä molemmat. avatar saisi olla 4/5 ja twilight 2-3/5

EQ kirjoitti 31.12.2009 klo 00:17

hoh hoijaa – ja mistä lähtien jollain käsikirjoituksella pelkästään olisi joku infernaalinen merkitys kokonaisuuteen? Juuri leffateatterista tulleena (3D versio) voisn ainakin omalta osaltani todeta, että leffa on parasta A-luokkaa visuaalisen ilmeen osalta – uskomattomia maisemia ja mahtavia maisemakopioita monista peleistä. Leffan tarina oli aivan ennalta arvattu, ja mitä sitten – niinhän ne kaikki ovat. Suuremmoista katsottavaa ja nautittava kokonaisuus. Leffan soundtrack muuten toimii myös. Luulin että siinä on Karl Jenkings:n (Adiemus) musaa mutta olikin James Horner, joka sai taas Karlista vaikutteita.

hihhuli kirjoitti 03.01.2010 klo 21:05

Yksinkertaisestikin Avtar on paras. Juuri sopivasti fantasiaa, skifiä ja luonnon kunnioitusta. Juoni oli ennalta arvattava, mutta silti yllätyin, kuinka hyvin se sopi tähän elokuvaan. Ja te jotka koko ajan valitatte, että ihan pa**a leffa, menkää katsomaan sitten niitä Transformersseja yms. joissa voi jättää aivot lipputiskille. Turha tulla tänne päteemään jos ette vain tajua!

Mika T. kirjoitti 04.01.2010 klo 10:07

Jos tälle elokuvalle antaa täydet pisteet niin ei voi kyllä pitää itseään hyvänä kriitikkona. Tuntuu että turhan moni on sattunut sokaistumaan avatarin visuaalisuudesta niin että perusjutut ovat jääneet huomioimatta. Esimerkiksi juoni ja näyttely on tässä leffassa keskitasoa… tai näin suuren kaliiberin leffaksi jopa keskitasoa huonompaa. En itse ainakaan muista elokuvaa jossa esimerkiksi Sigourney Weaver olisi noin huonosti ja kliseisesti näytellyt. Propsit kuitenkin ohjauksesta, kuvauksesta ja erikoistehosteista, jotka olivat kiistämättä ensiluokkaista työtä. Kuitenkin elokuva joka epäonnistuu noin monella kriittisellä sektorilla ansaitsisi minusta ainoastaan 3.5/5 tähteä.

\

Mika T. kirjoitti 04.01.2010 klo 10:23

“Tarina on hieman turhan ennalta-arvattava”
“tarina on ihan perusjuttua”
“juoni ei ollut kovinkaan ihmeellinen”
“Juoni oli ennalta arvattava”

Kyllä se niin on että suurin osa niistä jotka tätä elokuvaa hehkuttavat vuoden tai jopa vuosikymmenen parhaana, ovat yksinkertaisesti katsoneet liian vähän elokuvia. Ainakin itselle tulee heti mieleen “menetetty maa” ja “muiden elämä” jos aletaan puhumaan vuosikymmenen parhaista elokuvista. Ja väittäisin että tänä vuonna ilmestyneet “moon”, “up” ja “the cove” ovat helposti avataria parempia elokuvia. Vaikka nämä ovatkin viimekädessä mielipidekysymyksiä, niin kriitikon tehtävä olisi kuitenkin olla kriittinen ja pyrkiä arvostelemaan elokuvat yleismaailmallisesti.

Dome kirjoitti 04.01.2010 klo 19:42

Leffa oli ihan ok, muttei vastannut ihan odotuksiani. Kässärissä oli vähän häikkää ja lavastus ennalta arvattava.

toni kirjoitti 05.01.2010 klo 14:08

Aika ylistävä arvostelu sanoisinko. Siis olihan tämä elokuva hieno( hyvin toteutetut hahmot ja ympäristö). Pandoralta ei olisi halunnut lähteä ollenkaan pois, ja toden totta elokuvan loputtua jäi hieman haikeahko fiilis.. Mutta, ei tämä kuitenkaan niin täydellinen elokuva ole. Juoni ei todellakaan ole mistään tuoreimmasta päästä, nin kuin joka paikassa on jo kuulutettukin, ja en tiedä oliko se se ainoa syy mikä toi itselleni sellaisen olon, että elokuvasta puuttui jotain.. En tiedä. Komea elokuva tämä silti on täytyy myöntää. Viiden tähden mittoihin ei tämä kyllä ihan omasta mielestäni yllä. semmone 3½ saattaisi olla se sopiva. Mutta noh.. makunsa kullakin.

Raimi kirjoitti 13.01.2010 klo 13:34

Olen katsonut suuren määrän leffoja, mutta kyllä Avatar silti on minulle yksi edellisvuoden parhaista. Joojoojooo ennalta-arvattava juoni plaaplaa ja keskiverrot näyttelijät, mutta kelpasivat minulle oikein hyvin. Ensisijaista minulle leffassa on, että se herättää tunteita. (Siis muutakin kun voi \

Raimi kirjoitti 13.01.2010 klo 13:35

“hemmetti mitä roskaa” tai “onpa sievät maisemat”). Avatar todellakin herätti niitä tunteita. Hyvin kaunis elokuva, jonka viesti tulee aina olemaan ajankohtainen, etenkin niin kauan kun ihmiset eivät yksinkertaisesti ota opikseen. Elokuvan loputtua oli hyvin epätodellinen olo.

perttis kirjoitti 15.01.2010 klo 18:24

Maisemat olivat hienot, mutta juoni typerä. Kliseitä tuutin täydeltä. No mutta jos tuottotavoite on miljardeja, niin massojen armoilla on mentävä. Minulle puoli tuntia olisi riittänyt maisemien ihasteluun.

Nihnih kirjoitti 29.01.2010 klo 11:20

Nukahdin kahdesti Avatarin aikana…eli hienot maisemat häikäisevät ensimmäisen 1,5tuntia mutta sitten alkoi puuduttamaan ja huomasin että hei, tämä juonihan on ihan peestä!Ja mitenkä ne navit on muka niin vaikeita tappaa?? Niitähän kaatui kuin heinää… 2.5/5

Sivut: [1] 2 » Näytä kaikki

Kirjoita oma kommenttisi

Ohjeet: Kirjoita asiallisesti ja vältä alatyylisiä kommentteja. Ole ystävällinen äläkä tarkoituksella hauku tai provosoi muita keskustelijoita. Huomioithan, että joitain kommentteja jää ylläpidon moderoitaviksi ja asiattomat viestit poistetaan ylläpidon toimesta. Linkit tarkastetaan ennen niiden julkaisua.

This is a captcha-picture. It is used to prevent mass-access by robots. (see: www.captcha.net)

Kirjoita kuvassa olevat 5 kirjainta tai numeroa alla olevaan laatikkoon ja paina Lähetä. Sinulla on kolme yritystä.

  

Jos et saa selvää merkeistä, klikkaa tästä:

Uusimmat artikkelit

Nolouden huippu – Paris Hilton sai porttikiellon Las Vegasin kasinolle

BB-Ninon seksuaalinen ahdistelu yllätys Mariannalle

Mustanaamio muuttaa Helsinkiin – 16 irtisanotaan

BB-Niko Nousiainen: “Big Brother vei duunin”

18-vuotiaan teinipopparin rinnat pursuivat topista – katso kuvat

Suomen Big Brotherin suurin mysteeri paljastumassa?

Tarja Turunen ja iPhone vaarallinen yhdistelmä

Hymy: BB-julkkis kiinni pettämisestä – seksiä teinitytön kanssa

Hollywood-kaunotarten vilautukset samassa paketissa – katso kuvat

Tarja Turunen videohaastattelussa – osa 3

Gossip Girl -kaunottaren kaula-aukko hämmensi – katso kuvat

BB-Niko ja BB-Nino ottivat rajusti yhteen

BB-Henna Kurhinen sala-asukkaaksi – tosielämän kämppikset talossa!

BB-Niko Saarinen palasi Big Brotheriin – riitapukarit talossa!

BB-Marianna on kolmas Big Brotherin sala-asukas

Hunksista tuttu komistus BB-Niko palasi Big Brotheriin

BB-Nino palasi taloon: “Toivottavasti pääsen häätöäänestyksessä pois!”

Supertähdet nolosti kiinni rintojen tuijottelusta – katso kuvat

50 Cent pyysi lihavia ja rumia strippareita tappamaan itsensä

Tässäkö viimeiset kuvat Heidin DDD-rinnoista? Katso kuvat

Hui, Robert Pattinson antoi parran kasvaa – tässä tulos

Anna Puu konserttikiertueelle

Kitarasankari Slash erosi vaimostaan

Jenkkifutistähti vakuutti hiuspehkonsa miljoonasta – katso kuva

Supertähti Mel B sai kenkää: ERO!

Sveitsiläismallin uskomaton uikkaripeppu naulitsi miesten katseet – katso kuvat

Suomalaiset BB-julkkikset muuttivat yhteen

Katsojat raivostuivat: 20-vuotias prostituoitu osallistuu X Factor -kisaan!

Ruotsalaiskaunotar varasti show’n Hollywood-bileissä – katso kuvat

BB-Mia tuskailee: “Kolme päivää ilman seksiä on maksimi!”

Uusimmat artikkelit (BB-uutiset alla)

Uusimmat Big Brother -artikkelit

Staran blogien uusimmat

Stara Gallup

Kenen vanhan asukkaan pitäisi jäädä taloon?
Katso tulokset

Netti-TV

Haastattelut

Elokuva-arvostelut

Peliarvostelut

Starassa viisi vuotta sitten

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti (verkko)

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Mediamyynti (lehti)

Metrotuotanto Oy
Marko Haapahuhta
Puh. 050 303 1000
marko@metrotuotanto.com

Saku Johansson
Puh. 044 595 7141
saku@metrotuotanto.com


© Copyright 2003 - 2010 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröimiä tavaramerkkejä. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi. Sivu ladattiin 1.42 sekunnissa.