Urheiluhistorian suurimman seksiskandaalin merkeissä kaikki kynnelle kykenevät tietävät jo, että golf-tähti Tiger Woods on pettänyt vaimoaan ainakin viidentoista naisen kanssa ja myös tunnustanut olleensa uskoton. Kuvamateriaalia pettämisistä ei ole kuitenkaan Tigerin lakimiesten ponnistusten ansiosta ilmaantunut julkisuuteen. Vielä.
Tänään amerikkalainen viihdejulkaisu TMZ kertoo, että julkkistähtien kotipornovideoihin erikoistuneelle Vivid Entertainment -yhtiölle on tarjouttu videomateriaalia, jonka väitetään olevan Tiger Woodsin pornovideo. Julkaisun mukaan tuntematon nainen oli tarjonnut videota ostettavaksi.
Vivisin johtaja Steven Hirsch vahvisti, että nainen lähestyi häntä pari viikkoa sitten ja väitti omistavansa videon, jossa Tiger Woods nähdään harrastamassa seksiä. Video oli naisen mukaan kuvattu pari vuotta sitten. Vahvistukseksi videon olemassaolosta nainen oli esittänyt Hirschille noin 30 sekunnin pätkän videota. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa onko videolla nähtävä mies tosiaan Tiger Woods.
TMZ kertoo myös, että Woodsin lakimiehet ovat jo aloittaneet operaation mahdollisen pornovideon torppaamiseksi markkinoilta. He ovat ilmoittaneet haastavansa oikeuteen kaikki, jotka yrittävät julkaista alastonkuvia suojatistaan.
Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on toiminut jo lukemattomissa tapauksissa välineenä, joka on paljastanut vakuutuspetoksia sekä rikollisten henkilöllisyyksiä ja olinpaikkoja. Nyt Yhdysvalloissa eräs etsintäkuulutettu on ajautunut yhteisösivustolla avoimeen väittelyyn häntä etsivien poliisien kanssa. » Lue lisää
Nykyisin elokuvamaailman kuumin trendi lienee vampyyrit, mutta vielä muutama vuosi sitten zombiet pitivät suosikin viittaa harteillaan. Nyt kyseisestä kauhugenrestä pitäville on verkossa tarjolla mieluisa liinavaatekerrasto, jossa aivan kuka tahansa tuskin uskaltaisi nukkua. » Lue lisää
Ruotsissa uutisoitiin aiemmin tällä viikolla erään murhaajakaksikon hääuutisesta. Mielisairaalassa toisensa tavanneet kannibaali ja Saatanaa palvova vampyyri nimittäin aikovat pian sormustaa toisensa kaltereiden takana. » Lue lisää
Havaijin paratiisimaisemissa asuva Matt King (George Clooney) jää kahden tyttärensä yksinhuoltajaksi, kun perheen äiti joutuu yllättäen veneonnettomuuteen. Työelämälleen aikaisemmin omistautunut mies joutuu koville huolehtiessaan niin tyttäristään kuin onnettomuuden seurauksena syvään koomaan vaipuneesta vaimostaankin. Oman surunsa lisäksi Mattin täytyy kohdata myös lähipiirinsä tunnekuohut. » Lue lisää
Kännyköiden varastamiset ja muunlainen katoamiset ovat nykyisin arkipäivää, kun monet unohtelevat puhelimiaan esimerkiksi kahviloiden ja ravintoloiden pöydille. Kännykkäkameroiden yleistyttyä puhelimen mukana katoaa myös suuri määrä yksityisiä valokuvia. » Lue lisää
Kerroimme taannoin kuinka muodokas kaunotar Jenni sai kyytiä Lamborghini-urheiluautolla. Nyt samanmerkkinen luksusauto on kolaroitu Singaporessa karuin seurauksin. Auton lunastuskuntoon törmäillyt mies on nimittäin joutumassa vankilaan. » Lue lisää
Maaliskuun alussa Suomen elokuvateattereissa saa ensi-iltansa kovasti odotettu Chronicle, jota on Yhdysvalloissa ehditty kehua vuolain sanakääntein. Stara otti tällä viikolla nettiyhteyden elokuvan tähtiin, jotka nähdään nyt vastaamassa toimittajien esittämiin kysymyksiin videolla. » Lue lisää
Sadattuhannet suomalaiset matkustavat viikoittain kaupunkien linja-autoilla. Harva tulee kuitenkaan katsoneeksi kuinka likaisia penkit heidän allaan mahdollisesti ovat. Nyt verkossa kuitenkin nähdään mitä päällisin puolin aivan siisti linja-auton istuin voi pitää sisällään. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Taylor Momsen on kohahduttanut lukuisia kertoja paljastavilla asuillaan niin kuvauksissa kuin esiintymislavoillakin. Gossip Girl -sarjasta tutuksi tullut ja sarjasta sittemmin potkut saanut teinitähti on paljastellut viime aikoina normaalia useammin. » Lue lisää
Raiskaus on aina vakava väkivaltarikos, mutta viime aikoina suomalainen oikeuskäytäntö on tuonut selviä säröjä tähän katsomalla esimerkiksi, että väkivalta kuuluu osana raiskaukseen. Nyt Yhdysvalloissa kuohuttaa raiskausmyönteisiä artikkeleita ja sloganeita julkaissut verkkolehti. » Lue lisää