Johanna Tukiainen hakkasi päätoimittajan – poliisit saivat kiinni pakomatkalta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kuluneen viikon aikana kovasti otsikoissa ollut kohublondi Johanna Tukiainen joutui kotimaisen rikoslehden mukaan varsin erikoiseen tilanteeseen lokakuun alussa, kun hänet otettiin poliisin toimesta kiinni Helsingissä ja kuljetettiin lopulta putkaan.

Kyseessä oleva Alibi-lehti valottaa nyt asian taustoja. Lehden mukaan Johanna Tukiainen oli ollut Alibin päätoimittaja Mika Lahtosen haastateltavana helsinkiläisessä Kämp-hotellissa, minkä jälkeen päätoimittaja oli saattanut kohujulkkiksen taksiin. Lehden maksamassa taksissa jo istunut Tukiainen pomppasi yllättäen ulos taksista ja löi päätoimittajaa kasvoihin.

Tuksu pakeni välittömästi paikalta, mutta poliisit saivat hänet kiinni lähistöltä. Sekoilu ei kuitenkaan päättynyt vielä virkavallan väliintuloon, sillä Alibin mukaan kohublondi oli potkinut poliisiauton ovea ja päässyt testaamaan myös poliisiputkan mukavuuksia. Tuksu oli kertonut raivostumisensa syyksi sen, että hän ei päässyt yöpymään kyseisessä hotellissa.