Twilight-tähti nolona: “En osaa ajaa autoa”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Maailmalta löytyy nykyisin sankka joukko nuoria supertähtiä, jotka ansaitsevat merkittävästi enemmän kuin vanhemmat kollegansa keskimäärin. Huimat ansiotulot ja miljoonien omaisuus ei kuitenkaan ole tae siitä, että näyttelijä osaisi ajaa autoa.

Yhdellä tämän hetken suosituimmalla elokuvatähdellä on ajotaidon kanssa suuria ongelmia. The Sun -lehti paljastaa kyseessä olevan Twilight-tähti Robert Pattinson, joka ei osaa käyttää muiden muassa autonsa tuulilasinpyyhkijöitä. Tämän ohella myös liikennesäännöt ja merkit eivät meinaa pysyä hänen muistissaan, joten hän opettelee niitä parhaillaan ulkoa.

– Tämä on kauhistuttavaa. En tiedä kuinka käyttää niitä pieniä pyyhkijuttuja lasissa, joten en näe edes autosta ulos. Myös ajaminen liikennesääntöjen avulla on hankalaa, sillä en osaa tulkita merkkejä oikein. En yksinkertaisesti osaa ajaa ja se nolottaa minua. Tunnustan kuitenkin tehneeni pieniä ajeluita salassa, vaikka korttia ei ole vieläkään, Pattinson paljasti The Sun -julkaisulle.

Vampyyri-elokuvien tähti ei onneksi ole ainoa julkkis, jolle ajaminen tuottaa ongelmia. Taannoin laulaja Katy Perryn kanssa avioitunut Russell Brand paljasti nolostuvansa, kun hänen kiireisen vaimonsa pitää kuljettaa hänet paikasta toiseen. Sittemmin hän meni autokouluun, jotta voisi itse kaasutella minne haluaa. Potter-tähti Daniel Radcliffe kävi autokoulun vasta viime vuonna ja laulaja Amy Winehouse peräänkuulutti muutamia kuukausia sitten autokoulunopettajaa. Myös suosittu brittikoomikko Ricky Gerwais lukeutuu samaan ongelmajoukkoon.