Mummo katkaisi vahingossa koko maan internetin – joutui vankilaan

Ohhoh! · Stara.fi

Internetin yksi kantavista perusajatuksista on, että yhden yhteyden katkeaminen ei pudota palveluita verkosta, vaan että tilalle otetaan silloin korvaava yhteys. Näin ei kuitenkaan ollut Armeniassa, jossa koko maan internetyhteydet katkesivat viime viikon maanantaina yllättäen 28 tunniksi.

Syyllinen on nyt löytynyt yllättävästä paikasta. Hän ei nimittäin ollut cyberterroristi eikä vieraan maan vakooja, vaan tavallinen 75-vuotias eläkeläismummo Armenian naapurimaassa Georgiassa. Hän oli maiden rajalla sijaitsevassa Ksanin kylässä etsimässä romumetallia, kun tuli vahingossa katkaisseeksi siellä kulkevan valokaapelin.

Kyseessä sattui olemaan Armenian suurimman nettiyhtiön valokaapeli, joten mummo tuli vahingossa katkaisseeksi koko maan internet-yhteydet, Bloomberg-uutistoimisto kertoo. Viranomaisten mukaan hänen tarkoituksenaan oli varastaa kaapelia myyntiä varten. Nyt mummo on kuitenkin pidätetty ja teljetty toistaiseksi tutkintavankeuteen. Mummoa syytetään vahingonteosta ja hän voi joutua jopa kolmeksi vuodeksi vankilaan.