Näin rajusti Taiwanin televisio esitti maailmanlopun – katso

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanloppuja on ennustettu tulevaksi kautta aikojen. Miljoonat amerikkalaiset uskovat ihmiskunnan tuhoutuvan lauantaina, koska amerikkalainen radioevankelista Harold Camping oli jo pitkään ennustanut niin. Toisin kävi.

Taiwanin NMAtv:llä on tapana tehdä päivänpolttavista asioista animaatioita niiden ymmärtämistä helpottamaan. Näin tehtiin myös maailmanlopun osalta, ja lopputulos oli karua katsottavaa. Animaatiossa näytetään muiden muassa kuinka ihmiset myivät talonsa ja lahjoittivat rahansa Campingille.  Lopulta koko maapallo osoittautuu videossa avaruusolioiden huumeeksi.

Maailmanloppua ennustanut Harold Camping katosi kokonaan julistamansa päivän aikana. Häneltä ei ole siis saatu kommenttia aiheesta. Ennustuksesta The Doomsday Code -kirjan kirjoittanut Robert Fitzpatrick joutui selittelemään tapahtunutta lehdistölle.

– Hän on hyvä raamattuopettaja. Minä luotin Campingin laskelmiin ja hänen työhönsä. En ymmärrä mitä tapahtui. Olimme täysin varmoja, että niin tapahtuu, Robert Fitzpatrick kommentoi lehdistölle New Yorkin Times Squarella.

Camping ennusti 1990-luvun alussa, että maailmanloppu tulisi syyskuussa 1994. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, joten tuolloin kyseessä oli ilmeisesti jonkinlainen laskuvirhe. Nyt kun sama tapahtui toistamiseen, syytetään jälleen laskuvirhettä.