Kohuväite: Whitney Houstonilla ja Michael Jacksonilla oli suhde

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Musiikkimaailmaa järkytti äskettäin legendaarisen laulajatähden Whitney Houstonin traaginen kuolema. Laulajadiiva haudattiin viikonloppuna New Jerseyssä New Hopen baptistikirkossa. Nyt Houstonin ystävä, Liza Minnellin ex-miehenäkin tunnettu, David Gest on väittänyt, että edesmenneet Whitney ja Michael Jackson olivat rakastuneita toisiinsa.

– Michael ja Whitney tunsivat toisensa 80-luvulta lähtien. He olivat läheisiä. Michael kertoi minulle kerran heidän jakaneen intohimoisen suudelman ja Whitney kertoi minulle olleensa joskus todella rakastunut Michaeliin. Luulen, että Michael olisi todella halunnut mennä hänen kanssaan naimisiin, mutta ihastuksestaan huolimatta hän oli liian ujo tehdäkseen asialle jotain, Gest kertoi The Sun -lehdelle.

Michael Jacksonin elämää valoittaneen Life of an Icon -elokuvan ohjannut Gest kertoo popin kuninkaan katuneen saamattomuuttaan myöhemmin ja uskoo, että mikäli pari olisi päätynyt yhteen, Whitney ei olisi alkanut käyttää lääkkeitä.

Popin supertähdet eivät ole koskaan tiettävästi levyttäneet yhdessä. Jacksonin lähipiiristä Gest ei ole ainoa, joka on vihjannut popin kuninkaan salaisista suhteista viihteen tunnetuimpiin naistähtiin. Myös entinen manageri Frankie Dileo on sanonut tietävänsä Jacksonin rakkauselämästä asioita, jotka vie hautaansa asti. Whitneyn faneille uutisointi voi tulla yllätyksenä, koska hänen suhteensa on uutisoitu eniten väkivaltaisesta suhteesta ex-mieheen Bobby Browniin.