Nainen ei halunnut auton penkkien kastuvan – määräsi pikkupojan takaluukkuun

Ohhoh! · Neea Jokinen

Joillekin ihmisille oma auto on todella tärkeä asia, ja siitä pidetään hyvää huolta esimerkiksi pesemällä menopeli säännöllisesti. Nyt eräs amerikkalainen nainen on saanut syytteet lapsen hyvinvoinnin vaarantamisesta, koska hän halusi suojella autoaan vedeltä.

Susan Marie McCarty vei aiemmin tässä kuussa veljensä lapset Minnesotassa sijaitsevaan Shakopee’s Valleyfair -vesipuistoon. Kotiinlähdön aikaan 38-vuotias nainen käski 11-vuotiaan sukulaispoikansa makaamaan Lexus-autonsa takaluukkuun, jotta auton penkit eivät kastuisi.

Muut parkkipaikalla olijat hälyttivät poliisin, kun he näkivät naisen työntävän pojan takaluukkuun vihaisten kommenttien saattelemana. Viranomaiset saivat Susan Marie McCarthyn kiinni hänen kotipihallaan.

Poliisien kuulusteluissa nainen kertoi pistäneensä pojan takaluukkuun, koska koko päivän vedessä leikkinyt lapsi ei ollut kuivannut itseään pyyhkeeseen. Nainen kertoi, ettei hän pidä tekoaan vääränä. Pojan tiedetään valittaneen takaluukussa ollessaan huonoa ilmanvaihtoa ja kuumuutta, Star Tribune -lehti uutisoi.