Kansainvälinen suihinottopäivä torstaina – ohjeet täydelliseen suoritukseen

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Torstaina 14. maaliskuuta 2013 vietetään kansainvälistä suihinottopäivää. Perussääntönä naisille muistutettakoon legendaarinen neuvo: ei hampaita. Nyt on listattu parhaimmat vinkit, miten kumppanilleen voi antaa täydellisen poskihoidon.

Jokainen nainen tahtoo varmasti tyydyttää miehensä parhaansa mukaan. On olemassa kuitenkin muutamia sääntöjä miten hyvä suuseksi voi muuttua tajunnanräjäyttäväksi nautinnoksi. Vinkit listannut Female First -sivusto aloittaa koko ohjeistuksen sillä, että naisten tulee tuntea miehensä. Yksi tapa ei sovi kaikille ja ajan myötä pariskunnat oppivat omat niksinsä toisen tyydyttämiseen. Jostain on kuitenkin aloitettava.

Kun tuntee miehen jokaisen nautinnonlähteen ja herkimmänkin kohdan, on häntä myös helpompi hyväillä. Peniksen herkimmät alueet sijaitsevat sen päässä sekä terskan juuressa. Miehelle koituu suunnatonta mielihyvää, kun nainen hyväilee päätä joko huulillaan tai kielellään pyöritellen. Kun peniksen pää on kokonaan suussa, voi elintä puristaa huulilla samalla, kun sitä hyväilee kielen edestakaisilla liikkeillä.

Toinen äärimmäistä mielihyvää tuottava tunne on, kun nainen kutittelee terskan alapuolta kielellä ja liikuttaa suutaan vartta pitkin ylös alas. Rohkeimmat neitokaiset voivat myös testata, onko heistä syväkurkuiksi. Penis tulee ottaa syvälle suuhun, antaa sille kielen kanssa painetta ja puristaa elintä suulla samalla, kun tekee nielemisliikkeen. Tämä on miehestä uskomattoman tuntuista ja stimuloi vahvasti hänen sukupuolielintään.

Suihinottoa ei koskaan tule tehdä kuivalla suulla, vaan kunnon kosteus antaa enemmän nautintoa tässäkin seksin muodossa. Liukkaudesta voi pitää huolta esimerkiksi erilaisten liukastusaineiden tai voiteiden avulla. Markkinoilla on myös makuliukkareita, kuten kirsikkaa, mansikkaa ja mangoa.

Vaikka aivot seinälle räjäyttävä suihinotto on lähes joka miehen unelma, kannattaa naisen myös muistaa käsien käyttö mielihyvän tuottamisessa. Viimeistään ennen siemensyöksyä annettava käsiapu takaa nautinnon täydellisen kulminoitumisen. Vinkki: Nainen voi käyttää suuta ja toista kättä mieheen ja antaa toisella kädellä mielihyvää myös itselleen.