Gumball 3000 saapuu pian Suomeen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin, että maailman tunnetuimpiin autotapahtumiin lukeutuva Gumball 3000 saapuu toukokuussa Suomeen. Tänä vuonna 15. kertaa järjestettävä Gumball 3000 lähtee liikkeelle Kööpenhaminasta 18. toukokuuta ja päättyy viikkoa myöhemmin Monte Carloon.

Kyseessä on maailman näyttävin ja erikoislaatuisin ajoletka, johon osallistuu suuri joukko kuuluisuuksia ja rikkaita autohulluja. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuvat muun muassa David Hasselhoff, Xzibit, Tony Hawk ja joukko sheikkimiljonäärejä, kuninkaallisia ja elokuvatähtiä sekä musiikkimaailman julkimoita.

Gumball 3000 näyttäytyy Helsingissä Narinkkatorilla 20. toukokuuta. Superautojen Grid-esittelyjen lisäksi etapeilla on juhlia ja konsertteja. Perinteisesti Gumball on houkutellut tapahtumiensa yhteyteen tuhansia faneja ja uteliaita autoharrastajia.

Tapahtumassa on tapahtumaa sponsoroivan suomalaisen Batteryn tuotepäällikkö Antti Airaksisen mukaan kyse elämyksestä, eikä niinkään kilpailusta. Kuskit noudattavat liikennesääntöjä ja ajo tapahtuu ratapäivää lukuun ottamatta tavallisilla teillä. Vuoden 2013 yli 100 auton valikoimassa on mukana ainakin Bugatti Veyroneja, McLareneita, Ferrareita, Lamborghineja, Rolls Royceja, Bentleyjä, Aston Martineja, Jaguareja ja Porscheja – sekä kustomoituja että vintage-autoharvinaisuuksia.