Italialaistutkimus hämmentää: ”Saunominen vähentää siittiöiden määrää”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset tunnetaan saunoista ja saunomisesta, joita on Pohjolan perukoilla harrastettu kautta aikojen. Italiassa saunominen on sen sijaan lähes tuntematon käsite. Nyt spagettimaan tutkijat ovat kuitenkin tulleet hieman kyseenalaiseen tulokseen saunomisen vaikutuksista.

Tuore italialaistutkimus on nyt osoittanut, että miesten siittiöt joutuvat saunassa niin koville, että saunominen vähentää tilapäisesti lisääntymiskykyisten siittiöiden määrää siemennesteessä. LiveScience.com -julkaisun mukaan Padovan yliopiston tukimuksessa asiaa selvitettiin kymmenen noin 30-vuotiaan suomalaisen miehen avulla.

Tutkimuksessa miehet saunoivat kaksi 15 minuutin ajan kertaa viikossa yhteensä kolmen kuukauden ajan. Siis ihan normaalin määrän. Kolmen kuukauden aikana miesten siittiöiden määrä laski selvästi, mutta määrä palasi tavalliselle tasolle puoli vuotta saunomisen loppumisen jälkeen. Tutkija Andrew Kramerin mukaan saunominen nosti kivesten lämpötilaa kolmella asteella. Hän ei kuitenkaan ottanut kantaa mahdollisiin muutoksiin hedelmällisyydessä, sillä hedelmällisyys ja siittiöiden määrä eivät aina ole yhteydessä toisiinsa.