Roope Ankan rahasäiliö on totta! Rahameressä voi nyt uida

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Roope Ankka saavutti huikean omaisuutensa kovalla työllä. Nuorena ankanpoikana hän haaveili, että omistaisi joskus niin paljon rahaa, että voisi sukeltaa sen sekaan. Lopulta hän teki unelmistaan totta, ja suoritti uimaharjoituksia kolikoiden seassa.

Kuva: James Edition
Kuva: James Edition

Visukintun elämäntapa on satua, mutta nyt joku onnekas voi aloittaa Roope-sedän elämäntyylin oikeasti. Sveitsin Baselin kaupungissa on nimittäin myynnissä rahasäiliö, joka on täytetty sveitsiläisillä viiden sentin kolikoilla. Säiliötä kauppaava sivusto ei kerro kilisevän uima-altaan hintaa, mutta tarjouksia voi tehdä myyntipaikkana toimivalle James Edition -sivustolle.

Holvissa on kahdeksan miljoonaa kolikkoa, jotka painavat yhteensä 15 tonnia. Kassaholvi on rakennettu vuonna 1912 käsityönä ja seinillä on 1619 säilöä. Kaikkiin holvin säilöihin on olemassa toimivat avaimet. Jopa itse Roope Ankka olisi tästä kohteesta kiinnostunut.