Nainen, moninkertainen orgasmi voi olla lähellä – näin se onnistuu

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Iso O, orkku ja orgasmi. Sen tuntuu siltä, että taju heikkenee ja kontrollikyky järkkyy. Se on kuin aalto, joka saavuttaa jokaisen vartalon sopukan räjähtävällä voimalla ja saa aikaan nautinnon huipputunteen. Naiset ovat kykeneväisiä saavuttamaan moninkertaisia orgasmeja, eivätkä he välttämättä tarvitse miesten tavoin elimistön lepotaukoja laukeamisten välille.

Seksiä ja siihen liittyviä seikkoja voi harjoitella. Rakastelemiseen liittyy useita eri tasoja, ja treenaamalla voi saavuttaa sänkynautintoihin uudenlaista puhtia. Esimerkiksi orgasmeja voi opetella hallitsemaan ja tuottamaan. Naisten orgasmit ovat hyvin yksilöllisiä, ja joskus orgasmi on pitkään jatkuvaa nytkähtelyä ja elimistön tärähtelyä ja toisella kertaa kuin avaruusräjähdyksen tavoin laukeava supernova.

Naiset ovat siitä erikoisia, että he voivat saada suurta nautintoa tarjoilevia sarjaorgasmeja. Moninkertaisia orgasmeja on myös mahdollista harjoitella, ja nyt Femail Firstin seksiasiantuntijat jakavat vinkkejään multiorgasmien saavuttamisessa. Kaikki lähtee liikkeelle oman kehon tuntemisesta, eikä naisten tule arastella masturboimisen suhteen. Mitä paremmin itsensä tuntee, sitä herkemmin voi hallita hekumaa myös kumppanin kanssa.

Lantiopohjan lihaksia on kannattavaa treenata kaiken ikäisenä. Sen lisäksi, että se auttaa seksuaalisen lisänautinnon tuottamisessa, on se myös hyvää harjoittelua virtsankarkailun estämiseksi. Aikuisten erotiikkavälinekaupoissa myydään myös erilaisia treenipalloja emättimen lihaskunnon ylläpitämiseen. Kun paikat ovat kunnossa, voi nautintoon keskittyä täysillä.

Esileikki, esileikki ja vielä kerran esileikki. Toiset naiset vaativat esileikiksi hyväilyä ja hierontaa, kun toiset tyytyvät tuhmiin puheisiin ja sormien napsauttamiseen. Tärkeintä tässäkin on, että nainen ja mies tietävät toisensa sytytyslangan pituuden. Kun kiima on ylimillään, saa seksistäkin enemmän irti. Naisen kannattaa myös opetella orgasmin pidätteleminen. Vaikka monen miehen korvaan saattaa kuulostaa hassulta, niin myös hameväen edustajat voivat laueta ennenaikaisesti. Neitokainen voi estää orgasmin tulemisen hyväilyään säätelemällä ja pieniä taukoja pitämällä, kuitenkin siten, että tunnelma ei laske.

Kun orgasmi iskee, niin moninkertaisen orgasmin halutessaan ei kannata jättää leikkiä ensimmäiseen laukeamiseen. Naisen vaginan alue on todella herkkä orgasmin jälkeen, mutta keho on täynnä myös muita nautinnon tuottavia hyväilykeskuksia. Erogeeniset alueet ovat orgasmin jälkeen huippuunsa viritettyjä, joten kiihkeää tunnelmaa on helppo pitää yllä vaikkapa muihin alueisiin keskittymällä.

Moninkertainen orgasmi on helpompi tuottaa siten, että ensimmäinen laukeaminen on saatu klitoriksen avulla ja vasta sen jälkeen siirrytään penetraatioon ja g-pisteen hyväilemiseen. Jopa yhdynnän asennolla on merkitystä toisen aallon orgasmissa. Nainen pystyy ohjailemaan kehoaan parhaiten miehen päällä hajareisin ratsastaen, ja tällöin myös kumppanille aukeaa avoin mahdollisuus hyväillä naisen rintoja ja klitorista samalla kun penis täyttää ratsastajansa.

Mikäli nainen hakee itselleen tarkoituksella moninkertaisia orgasmeja, ei hänen välttämättä kannata kertoa aikomuksistaan sänkytoverille. Mies kyllä yleensä huomaa naisen asennoista ja ääntelyistä kliimaksin saapumisen ja osaa olla tarvittaessa apuna. Pääasia on, että seksi tuottaa nautintoa ja sen parissa on rentoutunut ja pelkäämätön.