Ehkäisyn tulevaisuus – digitaalinen kondomi lähettää signaaleja vaginaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Microsoft-yhtiön toinen perustaja ja maailman rikkaimpien henkilöihin kuuluva Bill Gates on huolissaan ihmisten vähäisestä kondomien käytöstä. Hän lupasi taannoin lahjoittaa 100.000 dollaria, eli noin 77.000 euroa, sille, joka ensimmäisenä luo uraauurtavan uuden sukupolven kondomin.

YouTube
YouTube

Nyt Yhdysvaltain Georgian teknisen yliopiston tutkijat Firaz Peer ja Andrew Quitmeyer ovat vastanneet haasteeseen. Heidän keksintönsä on nimeltään Electric Eel, eli sähköankerias. Kyseessä on miesten mukaan digitaalinen kondomi, jonka penikseen ja vaginaan lähettämien sähköimpulssien pitäisi taata täydellinen nautinto sänkypuuhissa.

Kondomin lähettämän sähköimpulssin tehoa pystyisi säätelemään esimerkiksi älypuhelimen avulla. Sähköankeriaan voisi myös ohjelmoida aistimaan käyttäjän ja seksipartnerin hengityksen hengitysnopeuden ja reagoimaan sen rytmiin. Keksinnölle kerätään parhaillaan varoja internetin joukkorahoituksen avulla.

Sähköankeriasta esitellään Youtube-videolla, joka ei kyllä ainakaan vielä herätä suuria ostohaluja digitaaliajan ehkäisyvälinettä kohtaan. Jokseenkin epäilyttävän nimensä lisäksi keksinnön prototyyppi näyttää lähinnä peniksen ympärille käärittävältä sukalta. Ehkäpä Firaz ja Andrew panostavat jatkossa myös sähkökondominsa esteettiseen puoleen.