Barack Obama: ”Yhdysvallat rakentaa Iron Mania”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailmalta on kantautunut viime vuosina yhä enemmän puolustusvoimien teknologiaan liittyviä uutisia, jotka kuulostavat enemmän scifi-elokuvien käsikirjoituksilta kuin todellisuudelta. Kerroimme taannoin Googlen johtavan insinöörin kommenteista, joiden mukaan robotit tulevat ohittamaan ihmiskunnan älykkyydessä vuoteen 2029 mennessä.

ironman3

Nyt Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama on astunut televisiokameroiden eteen julistaakseen, että Pentagonissa kehitetään parhaillaan Iron Mania. Vaikka myöhemmin taltioinnista selviää, että Obama sanoo lauseen puolivitsillä, on monien tiedossa, että Yhdysvallat on tehnyt jo pitkään yhteistyötä robottiteknologiaan keskittyvien yritysten kanssa.

Googlen johtava insinööri Ray Kurzweil esitti äskettäin teoriansa, että robottiosia tullaan hyödyntämään tulevaisuudessa myös ihmisissä scifi-elokuvien tyyliin. Hänen mukaansa ihmiskunta voi olla kuolematon jo vuonna 2045. Hän vakuutti, että robotit pystyvät pian myös oppimaan uusia asioita kokemusten perusteella, kertomaan vitsejä ja jopa flirttailemaan.