Kuun pinnalta löytyi mystinen varjo – onko tässä elävä olento?

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Google tarjoaa monien muiden toimintojensa lisäksi myös Google Earth -palvelua. Google Earthissa käyttäjät voivat tarkastella maapalloa eri kuvakulmista. Samaisen karttapalvelun avulla voi tarkastella myös Kuun pintaa. Nyt Kuussa on nähty jotain hämmentävää.

YouTube
YouTube

Kyseessä on tumma varjo Kuun pinnalla. Palvelun kautta löydettyjen kuvien uskotaan villeimpien spekulaatioiden mukaan esittävän Kuun pinnalla olevaa miestä ja hänen varjoaan. Kuvista tehtyä YouTube-videota on käyty katselemassa jo yli 3,2 miljoonaa kertaa, eli mysteeri on saanut jo melko monen pauloihinsa.

Kukaan ei kuitenkaan ole voinut varmaksi sanoa, mitä Kuun pinnalla Google Earthin kuvissa todella nähdään. Videon ladannut wowforreeel-käyttäjä ei itsekään väitä tietävänsä, mikä Kuun pinnalla näkyvä tumma alue oikein on.