Teinitytöt tappelivat pojan takia – kohuvideo puhuttaa Meksikossa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kaksi teini-ikäistä tyttöä ovat päättäneet selvittää välinsä tappelemalla koulun jälkeen. Pirran ja Carminen välille oli syntynyt riitaa, sillä Carmine oli käskenyt Pirraa pysymään kaukana hänen poikaystävästään. Lopulta tyttöjen riita ajautui käsirysyyn.

YouTube
YouTube

Eräs tyttöjen kaveruksista kuvasi riidan videolle. Siinä tytöt ovat hakeutuneet rannalle ja tulleet siihen tulokseen, että heidän välistä asiaansa ei voida selvittää pelkin sanoin. Neitokaisten koulukaverit olivat tuleet seuraaman vierestä Carmenin ja Pirran välien selvittelyä. Hurjalta näyttävä tilanne päättyi pian, kun koulukaverit menivät väliin.

Video on saanut Meksikossa aikaan kohun, sillä vanhemmat haluavat päästä kouluissa tapahtuvasta väkivallasta eroon. Opettajia ja työntekijöitä on vaadittu seuraamaan oppilaiden käyttäytymistä tarkemmin ja puuttumaan riitaisiin tilanteisiin, jotta väkivallalta vältyttäisiin. Video on saanut aikaan kehittävää keskustelua aiheesta ja tuonut tärkeän epäkohdan esille, jonka eteen ihmisten pitäisi tehdä töitä.