Mies esitteli kohutun 48-senttisen peniksensä – kuin aikuisen käsivarsi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kerroimme aiemmin meksikolaismiehestä, jolla on yksi maailman pisimmistä peniksistä. 52-vuotias Roberto Esquivel Cabrera on ollut aiheesta vaitonainen, sillä hänen mukaansa liian pitkä penis on aiheuttanut hänelle vain murheita.

Nyt vaikuttaisi siltä, että varattoman miehen tekemä paljastus kannatti, sillä hänelle on tehty paljon rahakkaita tarjouksia pitkän peniksensä esittelemisestä. TMZ-viihdesivuston mukaan muun muassa Vivid Entertainment -tuotantoyhtiö on tehnyt miehelle tarjouksen aikuisviihde-elokuvasta.

TMZ on saanut käsiinsä videon, jossa Cabrera esittelee miehuuttaan. Videon luonteen vuoksi emme sitä julkaise, mutta video löytyy amerikkalaismedian verkkosivuilta. Miehen elintä ei kuitenkaan kuvista penikseksi usko, sillä se muistuttaa ennemminkin aikuisen miehen kättä.

Tähän asti Cabrera on pitänyt 48-senttistä penistään kirouksena, sillä liian suuri penis on karkottanut kaikki naiset hänen ympäriltään ja sen lisäksi hän on menettänyt työkykynsä. Nyt hänen suhtautumisensa on todennäköisesti muuttumassa, sillä peniksensä avulla hän voi tienata omaisuuden. Ehkäpä jonain päivänä miehellä on varaa hänen haaveilemaansa korjausleikkaukseen, jossa peniksen kokoa pienennettäisiin.