Big Brotherin Tiina on raskaana!

Big Brother -ohjelmassa parhaillaan kilpaileva Tiina on raskaana. Hän sai tietää iloisesta perheuutisesta aamulla tehtyään raskaustestin.

---
---

– Jos olisin tiennyt olevani raskaana ennen kilpailua, en olisi tullut tänne, Tiina kertoi kilpakumppaneilleen.

Parhaillaan talossa mietitään testin luotettavuutta, mutta Tiina uskoo sen pitävän paikkansa.

– Pasi on kyllä halunnut lasta, joten ei siinä mitään, Tiina kertoi kihlattunsa tunnelmista. Sitä ennen hän oli ilmoittanut uutisen miehelleen puhelimitse.

Turengista kotoisin olevan 27-vuotiaan lähihoitajan epäilyt raskaudesta tulivat julki sunnuntaina, kun hän kertoi kuukautistensa olevan myöhässä. Uutisen johdosta hän on nyt lopettanut tupakanpolton ja alkoholin juomisen talossa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Big Brother.