Keisarikunnalle lupaava alku

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pekka Mandartin ohjaama Keisarikunta -elokuva keräsi uuden vuoden viikonloppuna 10.519 katsojaa. Yhdeksän esityspäivän jälkeen koossa on jo 37.650 katsojaa.

– Verrattaessa esimerkiksi viime jouluna lähteneeseen Vieraalla maalla -elokuvaan, Keisarikunta on kerännyt yhdeksässä päivässä 37.650 katsojaa kun Vieraalla maalla keräsi ensimmäisen kymmenen päivänsä aikana 24.575 katsojaa, kertoo elokuvan levittävän FS Film Oy:n toimitusjohtaja Lasse Hyyti.

Suomalaisen viihteen kulta-aikaan sijoittuva Keisarikunta on elokuva Rempon (Mikko Leppilampi) unohtumattomasta kesästä, jolloin hän yhdessä Ollin (Mikko Nousiainen) kanssa ostaa legendaarisen kapakan saadakseen soittopaikan Keisarikunnaksi nimetylle yhtyeelle.

Keisarikunnalla on vielä pitkä matka viime vuosien suosikkielokuvien lukemiin. Joulukuun puolivälissä ohjelmistosta poistunut Vares keräsi yhteensä 201.146 maksanutta katsojaa, vaikka oli vain keskinkertainen elokuva, ja jopa Levottomat 3 sai teattereihin 134.000 katsojaa.

Viime vuosien suursuosikki Pahat pojat keräsi elokuvateattereihin huimat 615.000 katsojaa. Yhteensä vuonna 2003 elokuvateattereissa kotimaisilla elokuvilla oli 1.335.700 katsojaa.