O-Zone : Dragostea din tei

Singlet · Stara.fi

Kun kuulin Dragostea din tei -kappaleen ensimmäisen kerran levy-yhtiössä joskus helmikuussa, en voinut uskoa, että tästä renkutuksesta voisi tulla kesähitti. Kevään mittaan kappale kuitenkin putkahteli esiin mitä ihmeellisemmistä paikoista. Pian sen melodia alkoi jäämään päähän kuin purkka tukkaan.

Tuo on aina tulevan hitin merkki, ja muutaman koesoiton jälkeen tanssilattia alkoi täyttyä hälyttävästi tanssikansasta, kun tämä biisi pärähti soimaan. Pian olikin selvää, että tässä on kesän 2004 kovin hitti. Siitä ei pääse mihinkään.

Sinkun kannessa komeilevassa tarrassa lukee ”1st Romanian European Hit!!!”. Romanialaiset ovat ylpeitä maanmiestensä tuotoksesta ja hyvä niin. Tänä kesänä Eurooppa huutaa ”mai-a-hee, mai-a-hoo…” Kukaan ei ymmärrä sanaakaan biisin sanomasta, mutta ei sillä näin kesällä ole väliäkään.

Sinkulla on mukana myös Dj Alligatorin versio kappaleesta, mutta totuuden nimissä on sanottava, että alkuperäinen versio on se ainoa oikea.

Pisteet 4/5