Grand Theft Auto – Suuri autopuhallus

DVD · Stara.fi

Grand Theft Auton jälkimainingit iskevät edelleen ympäri maailmaa pelin muodossa. Tähän elokuvaan perustuva GTA-pelisarja on edelleen yksi maailman menestyneimmistä, ja äskettäin pelistä julkaistiin uusi versio GTA San Andreas.

Alkuperäinen vuonna 1977 tehty Grand Theft Auto on todellinen mättöleffa – pelin tyyliin tietenkin. Peltiä rutistuu älytön määrä, eikä siinä ole käytetty lainkaan pienoismalleja, digiefektejä tai muutakaan kikkailua. Tässä leffassa rutataan oikeita autoja, ja oikeaa peltiä. Paljon.

Elokuva on menestyksekkään ohjaaja Ron Howardin ensimmäinen ohjaustyö. 23-vuotias Howard nähdään elokuvassa myös pääroolissa, joskin hänen kohtauksensa on kuvattu vain parissa päivässä. Yhteensä elokuva kuvattiin nykymitassa uskomattoman nopeasti – vain 15 päivässä.

Harva tietää, että Grand Theft Auto on jatko-osa elokuvalle Pure pölyä, kyttä, joka oli niin ikään menestys 1970-luvulla. Elokuvan käsikirjoitus on Howardin perheen käsialaa. Sen nimittäin kirjoittivat poika Ron ja isä Rance yhdessä. Aiemmin Ron oli noussut tähdeksi Onnenpäivät -televisiosarjasta.

Elokuva kertoo rakastuneesta nuoresta parista, joka on matkalla Las Vegasiin, jossa heidän on määrä mennä naimisiin. Paulan isä masinoi kuitenkin massiivisen takaa-ajon, jonka tarkoitus on estää nuorten suunnitelmat. Isän Rolls-Royce saa aikamoista kyytiä suoranaisen autoarmeijan ajaessa sitä takaa.

Huumoria ja vauhtia riittää, elokuva on yllättävän viihdyttävä ja vitsit naurattavat hyvin vielä 2000-luvulla. Kylmä juoma käteen, popcornit toiseen, ajolasit päähän ja dvd rullaamaan.

Leffa suorastaan pursuaa klaffivirheitä ja epäjohdonmukaisuuksia, mutta ne eivät juuri haittaa, kun meno on muutenkin hurjaa. Tämä elokuva loi aikanaan standardit, joita noudattaen on tehty kymmeniä muita autoleffoja. Hauska, viihdyttävä ja vauhdikas klassikko!

Genre: Komedia



Ohjaus: Ron Howard



Pääosissa: Ron Howard, Nancy Morgan, Elizabeth Rogers



Ikäraja: K-11



Kesto: 85 min

Pisteet 4/5