Feiled : Midnight Poems

Albumit · Stara.fi

Yksi kuluvan vuoden puhutuimpia rock-tulokkaita on ehdottomasti helsinkiläinen Feiled. Yhtyeen toinen sinkku Lost on soinut mukavasti ja saanut aikaan kuhinaa bändin ympärille. Nyt kaupoista löytyy jo esikoisalbumi Midnight Poems.

Ensimmäinen sinkku The Great Escape on levyn paras viisu. Upeat pianosoundit saavat tähän biisiin sellaista voimaa, että siitä on suorastaan pakko pitää. Kertosäkeeseen mennessä fiilis on kohonnut jo kattoon. Kerrassaan upea viisu! Loppuosan modulaatio täydentää kokonaisuuden.

Feiledin soundi on tiedotteen mukaan melankolista rockia, mutta melankoliaa ei ole ainakaan liikaa. Yleinen tunnelma pysyttelee kuitenkin positiivisen puolella. Levyn on kokonaisuutena erittäin tyylikästä ja kansainvälistä soundia, joka kestää takuulla useammankin kuuntelukerran. Levy on myös laadullisesti tasainen kokonaisuus.

Pääosassa soittimien osalta ovat kitara ja piano. Niistä muodostuu omintakeinen Feiled-soundi. Hieno levy, jonka ansiosta yhtye pitää ehdottomasti bongata kesän aikana livekeikalta.

Pisteet 5/5

Uusimmat