The Prodigyltä kokoelma

Viihdeuutiset · Stara.fi





Breakbeat-musiikin uranuurtaja, brittiläinen The Prodigy, julkaisee kokoelman elokuun 22. päivänä. NME-julkaisun mukaan Their Law: The Singles 1990-2005 -nimiselle kokoelmalle tulee vanhojen hittien lisäksi myös kaksi kokonaan uutta kappaletta.

The Prodigy julkaisi ensimmäisen What Evil Lurks -EP:nsä vuonna 1990. Vuonna 1991 julkaistu ensimmäinen varsinainen sinkku Charly soi runsaasti myös Suomen ensimmäisissä rave-juhlissa Turussa, Oulussa ja Vaasassa vielä saman vuoden syksynä.

Varsinaisen läpimurtonsa yhtye teki toisella sinkullaan Everybody In The Place, joka nousi myös Brittien tanssilistan kakkossijalle heti ilmestyttyään.

Yhtyeen ensimmäinen albumi Experience on edelleen konemusiikin kiistaton klassikko. The Prodigy on esiintynyt muutaman kerran myös Earthbound -nimellä vuonna 1993, jolloin he julkaisivat tuolla nimellä myös ensimmäisen white label-version kappaleesta One Love.

Yhtye on käynyt Suomessa muutamaan otteeseen keikalla. Ensimmäisen kerran bändi esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla marraskuussa 1994. Sittemmin Liam ja kumppanit on nähty myös festarikeikoilla Suomessa. Kuluvana kesänä yhtye nähdään festarikeikoilla Britanniassa.