Kisko : Jostakin kaukaa

Albumit · Stara.fi

Kisko esittää gospel-paahtoa totuttua tiukemmalla metalliasenteella. Bändin esikoislevy Jostakin kaukaa sisältää siis aiheeseen liittyvää lyriikkaa. Ottamatta kantaa sanoituspuoleen täytyy todeta, että Kiskolla on melodiat ja rock-hittien kaavat hyvin hallussa.

Levyn aloitusraita Kadun kulmaan on melodialtaan erittäin kiinnostava ja varsinkin kertosäkeessä on selvää hittipotentiaalia. Taustalla pyörivässä synamelodiassa on tiettyä atarimaisuutta 80-luvun pelimaailmasta. Hieno kappale. Myös Tuhlaaja -biisi toimii mukavasti. Varsinkin loppupuolen breikki ja siitä nousu. Biisin lopun echo-osasto on jo hieman kasaria…

Soundipuoli on levyllä vielä hakusessa, koska masterointi on ilmeisesti jäänyt hieman puolitiehen. Muuten hyvät soundit ovat jääneet viimeistelemättä ja ovat siksi vielä liian raffeja. Levyn biisit ovat lisäksi keskenään kovin samanlaisia, joten levyltä olisi odottanut hieman monipuolisempaa otetta.

Levyn musiikki ansaitsisi kolme pistettä viidestä, mutta soundipuoli on niin karskia, että siitä joutuu pudottamaan yhden pisteen. Kunnollisella viimeistelyllä tässä olisi täysin radiokelpoista materiaalia. Kisko onkin positiivinen uusi tuttavuus.

Pisteet: 2/5