Pet Shop Boys mukaan Live 8 -tapahtumaan

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Konemusiikin legenda, Pet Shop Boys, on lupautunut mukaan ensi lauantain Live 8 -tapahtumaan. Yhtye esiintyy Moskovan konsertissa, joka järjestetään Punaisella torilla.

Yhdeksän lähes samanaikaisen konsertin sarjasta on tulossa maailman televisiohistorian suurin tapahtuma. Konsertit välitetään suorina ympäri maailmaa ja niiden odotetaan tavoittavan jopa 5,5 miljardia televisionkatsojaa. Tapahtuman organisaattori Bob Geldof onkin hehkuttanut tapahtumaa ”maailmanhistorian suurimmaksi show’ksi”.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Tapahtuman tavoitteena ei tällä kertaa ole kerätä rahaa, vaan vaikuttaa Skotlannissa kokoontuville G8-teollisuusmaiden johtajille, että Afrikka tarvitsee rahaa ja muuta apua.

Pet Shop Boys -yhtyeen tuorein albumi on Back To Mine. Tässä kuussa yhtyeen säveltämää Closer To Heaven -musikaalia esitettiin Brisbanessa, Australiassa kymmenen päivän ajan. Musikaali sai ensi-iltansa tosin jo toukokuussa 2001, kun sitä esitettiin Lontoossa puolen vuoden ajan.

Yhtye esiintyi pari viikkoa sitten yllätyskeikalla Yoko Onon kanssa Queen Elizabeth Hallissa Lontoossa. Bändin suurimmat hitit West End Girls, It’s a Sin ja Domino Dancing ajoittuivat 80-luvulle.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.