Martti Vainaa & Sallitut aineet : Onnellinen nyt

Albumit · Stara.fi

Martti Vainaa & Sallitut aineet -yhtye on ollut kesän ja syksyn kuumin nimi Pelimies -kesähittinsä ansiosta. Nyt yhtye julkaisee odotetun esikoisalbuminsa Onnellinen nyt. Levy on tunnelmaltaan perinteistä kevyttä suomipoppia, jossa on mukana selviä ainesosia myös iskelmälliseltä puolelta. Juuri siksi levyn kohderyhmä on varmasti odotettua laajempi, kun musiikki putoaa äidiltä pojalle ja isältä isoisälle.

Martti Vainaa & Sallitut aineet -yhtyeen tunnusomainen piirre on kuitenkin hauskat lyriikat, jotka ovatkin esikoislevyn parasta antia. Esimerkiksi Yö-yhtyeen Tia-Maria -hitti oon saanut yhtyeen käsissä uuden kuosin ja sanat. Nyt se tunnetaan nimellä Pakko piikittää. Kertosäe kuuluu seuraavasti: ”Sumea katse ja pehmee pää – tuskin voin enää ees siittää”. Railakasta.

Suurin osa kappaleista on kuitenkin yhtyeen omaa tuotantoa, vaikka huhuja lukuisista covereista kylillä liikkuikin. Levyn paras viisu on tietenkin Pelimies, joka onkin jo kaikille tuttu rallatus. Positiivisia yllätyksiä ovat myös Playboy-Hanna, Meidän isä, Toyotan takana ja maukas rautalankaveto Luudat heiluu.

Hieman tummempia sävyjä sisältävät pari masennusviisua Itserakkauslaulu ja Tänne näin, jotka eivät oikein sovi levyn muuhun linjaan varsinkin kun ovat peräkkäin. Levyn loppua kohti railakas tunnelma siis vaisuuntuu aika lailla. Levyn päättää kuitenkin sumutorvi-2003 -versio Pelimiehestä.

Tulevana talvena kirkonkylällä liikkuvat karvanoppaescortit eivät ole mitään ilman tätä albumia.

Pisteet 3/5