Kill Bill -elokuvan kirkkoon iskettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Quentin Tarantinon ohjaamassa Kill Bill -elokuvassa nähtävä kirkko on joutunut vandaalien iskun kohteeksi Lancasterissa, Kaliforniassa. Poliisi epäilee tuhotyöstä losangelesilaista jengiä. Kirkkoa käytettiin elokuvan hääkohtauksen kuvauspaikkana.

The Calvary Baptist Church -niminen kirkko tuhrittiin graffiteilla Halloweenin aikaan. Kirkon edustaja pastori Orbin Love uskoo, että tuhotyö oli satunnainen, eikä liity mitenkään Kill Bill -elokuvaan.

– Jos losangelesilaiset vandaalit iskevät minun kirkkooni, heidät on kutsunut sinne joku, joka ei halua meitä sinne, pastori uskoo.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kuuluisa kirkko tuhrittiin. Love sai espanjalaistyylisen kirkon hoitaakseen vuonna 1997 ja sen jälkeen kirkkoon on isketty jo kuusi kertaa.