Henna Heikkinen putosi Idols-finaalista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Henna Heikkinen putosi Idols-kilpailun kolmannessa finaalissa saaden vähiten yleisöääniä. Finaalissa viisi kilpailijaa esitti kukin kaksi kotimaista kappaletta.

Illan teema oli suomirock, mikä tarkoittaa normaalisti suomenkielistä rockia. Todellinen teema oli kuitenkin ”suomalainen rock”, sillä Agnes Pihlava, Pete Seppälä ja Katri Ylander esittivät kukin myös englanninkieliset kappaleet.

Henna Heikkinen esitti Zen Cafen Todella kaunis ja Egotripin Matkustaja -kappaleet. Ensinmainittu oli hieman turhan ponneton veto, mutta Egotripissä tunnelma oli jo hieman parempi. Tunnelma ei kuitenkaan riittänyt jatkopaikkaan.

Puolalaissyntyinen Agnes aloitti The Rasmus -yhtyeen englanninkielisellä In The Shadows -hitillä ja jatkoi Maija Vilkkumaan Satumaa tangolla. Vilkkumaa ei kuitenkaan taipunut kovinkaan uskottavasti Agnesin suussa ja sanatkin unohtuivat välillä.

Viime viikon finaalin parhaasta esityksestä vastannut Pete Seppälä oli valinnut kilpailukappaleikseen Egotripin Unihiekka ja The Rasmuksen F-F-F-Falling -biisit. Mies ei yltänyt kummallakaan kappaleella aivan viime viikkoisen esityksensä tasolle.

Viime viikolla heikonlaisesti menestynyt Katri Ylander esitti Irinan Kuurupiiloa -hitin varman vauhdikkaasti, joski vauhtia oli ehkä hieman liikaakin. Emmin Solitary Motions -slovari kuitenkin tasapainotti kokonaisuutta hienosti.

Kilpailun ilveilijä Ilkka Jääskeläinen oli valinnut rempseälle tyylilleen uskollisena finaalikappaleikseen Tiktakin Satuprinsessan ja Anssi Kelan 1972. Ilkan ensimmäinen veto oli selvästi yksi illan parhaista.

Ensi viikon finaaliin jatkaa neljä kilpailijaa. Silloin finalistit esittävät discohittejä.