Rap-tähti viikoksi vankilaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tunnettu hiphop-tähti DMX, oikealta nimeltään Earl Simmons, on tuomittu viikoksi telkien taakse. New Yorkissa järjestetyssä oikeudenkäynnissä rapparille langetettiin seitsemän vuorokauden tuomio rattijuopumuksesta ja ajokortitta-ajosta.

Hän jäi kiinni huhtikuussa New Yorkin Bronxissa kolaroidessaan kaupunkimaasturillaan poliisiauton kanssa. DMX:n ajokortti oli samaan aikaan jo hyllyllä. Vankeusrangaistuksen lisäksi hänelle määrättiin 50o dollarin sakko.

34-vuotias rappari anoi pääsyä ehdonalaiseen, mutta anomus hylättiin, kun tuomari ilmoitti DMX:n vain ”odottavan, että saisi rikkoa lakia”. Hänellä oli jo ennestään 70-päivän ehdonalainen tuomio ajokortitta-ajosta. Näin ollen hän joutuu nyt kärsimään rangaistuksen vankilassa.