Pamela Tola ja Mikko Leppilampi jälleen samassa elokuvassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen elokuvan uusi Ansa Ikonen ja Tauno Palo on tainnut syttyä. Näyttelijät Mikko Leppilampi ja Pamela Tola ovat nimittäin näytelleet jo lukuisissa samoissa elokuvissa – tosin ei aina yhtä läheisissä rooleissa kuin Ikonen ja Palo.

Leppilampi ja Tola on tähän mennessä nähty molemmat mm. elokuvissa Helmiä ja sikoja, Paha maa ja Tyttö sinä olet tähti. Seuraavaksi heidän nähdään valkokankaalla elokuvassa Saippuaprinssi, joka saa ensi-iltansa 10. helmikuuta.

Saippuaprinssi kertoo amatöörinäyttelijästä, joka joutuu vahingossa töihin saippuaoopperan käsikirjoitustiimiin. Pian hän ihastuu sarjan päätähteen, joka on jo varattu. Mikko Leppilammen esittämällä roolihahmolla onkin yhtäkkiä ottajia joka suunnassa, ja suhteiden verkko alkaa kiristyä. Lopulta hänelle käy kuin Truman Show’ssa…

Elokuvan on ohjannut Janne Kuusi ja käsikirjoittanut Aleksi Bardy. Mikko Leppilammen ja Pamela Tolan lisäksi elokuvassa nähdään mm. Outi Mäenpää, Pete Lattu, Pihla Penttinen, Juha Veijonen, Janne Reinikainen, Tommi Korpela ja Jani Volanen.