Scarlett Johansson ei usko yksiavioisuuteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Scarlett Johansson on aiheuttanut huolenaihetta poikaystävälleen Josh Hartnettille paljastamalla, ettei hän usko yksiavioisuuteen. Scarletin mukaan ihmiset eivät ole luonnostaan tarkoitettu olemaan vain yhden ihmisen kanssa.

– En usko, että ihmiset ovat luonnostaan yksiavioisia, tähti kertoi People-lehdelle.

Muun muassa leffoissa Lost in Translation, Tyttö ja helmikorvakoru sekä The Island näytellyt tähti ei kuitenkaan täysin tyrmää ajatusta avioliitosta.

– Kun itse päätän jonain päivänä hankkia lapsia jonkun kanssa, luulen, että olisi mukava olla myös naimisissa tuon ihmisen kanssa.

Johansson on aiemmin kommentoinut negatiivissävytteisesti myös kahden näyttelijän välistä seurustelua. Hänen mielestään näyttelijäpariskuntien suhteet ovat usein erittäin vaikeita ja työläitä.

– Näyttelijöiden on vaikea seurustella keskenään, sillä he ovat niin ailahtelevaisia. Välimatkojen takia suhdetta hoidetaan usein ainoastaan puhelimelle, ja se on kurjaa.

Johanssonin mielestä näyttelijöiden elokuvissaan tekemät seksikohtaukset saattavat nekin aiheuttaa ongelmia suhteelle. Näyttelijätär kaiketi tietää mistä puhuu, sillä poikaystävä Josh Hartnett on hänkin näyttelijä. Pari tapasi The Black Dahlia -leffan kuvauksissa viime keväänä.