Ricky Martin Suomeen toukokuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Latinomusiikin supertähti Ricky Martin saapuu keikalle Suomeen 22. toukokuuta. Megatähti esiintyy tuolloin Helsingin Hartwall Areenalla. Martin on vieraillut Suomessa aiemminkin useaan otteeseen, mutta nyt kyseessä on ensimmäinen areenaluokan täysimittainen soolokeikka.

Tähän mennessä suurimmalla Suomen keikallaan Ricky Martin esiintyi yllätysesiintyjänä vuonna 2003 Helsingin Kaivopuistossa noin 40.000 katsojalle.

Puertoricolaistaustainen Ricky Martin löi itsensä läpi vuonna 1997 julkaistulla Maria -jättihitillään. Sittemmin hän on julkaissut lukuisia muita hittejä, kuten Livin’ La Vida Loca, She Bangs ja La Copa De La Vida.

Vuonna 1991 julkaistu debyyttilevy Ricky Martin oli espanjankielinen. Kansainvälisen läpimurtonsa latinotähti teki vasta 1990-luvun lopussa ensimmäisellä englanninkielisellä albumillaan. Yhteensä Ricky Martinin levyjä on myyty maailmalla jo 32 miljoonaa kappaletta.

Viime aikoina Ricky Martinin suosion on ollut selvässä laskusuhdanteessa. Hänen uusin albuminsa Life julkaistiin viime syksynä, mutta levyltä ei ole kuitenkaan vielä lohjennut Martinille lähes tavaksi tullutta jättihittiä.