Lordi

Haastattelut · Stara.fi

Viihdelehti Staran haastattelussa heavyjyrä Lordi, joka edustaa Suomea Ateenan Euroviisuissa. Valinnan jälkeen syntyi valtaisa mediamylläkkä, kun kukkahattumummot nousivat barrikadeille hirviötä vastaan. Nyt tähti kertoo tunnelmistaan lööppien ristitulessa.

Nykyisin Lordina tunnettu heavytähti päätyi musiikin pariin jo pikkupoikana. Siihen aikaan soittimesta ei kuulunut kuitenkaan heavyä, vaan hieman perinteisempää hittimateriaalia.

– Ensimmäinen järkevä biisi, jonka muistan, taisi olla Mikko Alatalon Vicky Lee joskus vuonna 1978, kun se oli Syksyn Sävel -biisinä. Olin ihan hillitön Mikko Alatalo –fani. Oikeasti mopo lähti keulimaan, kun menimme kaverin kanssa ala-asteella musiikkikirjastoon kuuntelemaan KISSiä. Sillä tiellä olen edelleen, Lordi kertoo.

– En silloin tiennyt edes minkä näköisiä äijiä ne on. Heti se vaan kolahti. Kävin musakirjastossa päivittäin kuuntelemassa Destroyer -levyä. Oli kyllä aikamoinen järkytys sitten nähdä, että minkä näköisiä sällejä ne olivat, kun mielikuva oli aivan toinen.

– Sitten tuli hyvin nopeasti mukaan Twisted Sisters, W.A.S.P., Alice Cooper ja Accept. On hauskaa, että tämä perinteinen sarja ei ole muuttunut toiselta luokalta saakka mihinkään. Vastaanottokeskukseni ovet menivät kiinni silloin, monsteristara nauraa.

Muppetteja ja muita hirviöitä

– Olen penskasta asti tykännyt hirviöistä ihan älyttömästi ja piirrellyt niitä ihan pikkunutiaisesta lähtien. Piirustuksissani on aina ollut vihaiset silmät. Jos nyt kaivan kuvia, jotka olen piirtänyt joskus nelivuotiaana, niin niissä on aina joku monsteriörkki. Se alkoi varmasti jo Muppet Showsta, kun tykkäsin niistä isoista karvaisista örkeistä. Myös HULK on edelleen meikäläisen suuri suosikki.

Lordi on siis imenyt vaikutteita televisiosta ja musiikista. Nykyiseen meininkiin suurin vaikuttaja löytyy kuitenkin empimättä.

– Musiikin osalta KISS on ihan selkeä. Ilman KISSiä ei olisi edes Lordia, se on ihan selvä asia. Se on niin monessa kohdassa vaikuttanut välillisesti tai suoraan meidän juttuumme. Toisaalta meidän maskihomma ja image on tullut enemmänkin sieltä hirviöiden diggailusta, eli sieltä kauhuleffojen ja hirviöiden fanittamisesta.

Yhden miehen yhtyeenä vuonna 1992 aloittanut Lordi ei ole ollut alusta saakka hirviö-yhtye.

– Minulla oli 80-luvulla bändivirityksiä ja vähän vakavampiakin autotallibändejä ja sitten niitä, joiden kanssa käytiin keikoillakin. Lordi ehti olla olemassa jo pari kolme vuotta ennen kuin ymmärsin yhdistää nuo hirviöt siihen.

Näyttävät maskit tulivat mukaan, kun Lordi teki Tornion Taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa lopputyönään oman musiikkivideonsa, jossa hän hoiti kaikki työvaiheet maskeerauksesta leikkaukseen itse.

– Katselin videota ja huomasin, että olin maskannut jokaisen siinä nähtävän ihmisen vaikka miksikä zombieksi. Tajusin silloin, että kaikki olivat paljon coolimman näköisiä kuin minä itse. Ihmettelin, että miksi meni näin kauan tajuta, että minähän tässä se hirviö haluan olla. Olen opetellut tehostemaskien tekemistä jostain kahdeksanvuotiaasta saakka, joten minulla taisi olla vähän hidas sytytys, Lordi naureskelee.

Kymmenen vuotta demosta singleen

Varsinainen yhtye muodostui 90-luvun puolivälissä, mutta alkuperäisestä kokoonpanosta mukana on enää kitaristi Amen. Tie tähtiin ei ollut helppo.

– Ensimmäisestä demosta ensimmäiseen viralliseen singleen kesti kymmenen vuotta pään seinään hakkaamista. Me roikuttiin vielä puolitoista vuotta levy-yhtiön ”eteisessä” ennen kuin meidät kutsuttiin ”olohuoneeseen”. Meillä oli silloin kaksi vaihtoehtoa; jäämme joko pieneksi marginaalibändiksi tai sitten lyömme kunnolla läpi.

Yhtye onnistui lyömään itsensä läpi jo ensimmäisellä singlellään vuonna 2002, kun Would You Love A Monsterman nousi nopeasti myynti- ja soittolistoille.

Lordi tunnetaan myös maailmalla

Lordin maine on sittemmin kiirinyt maailman heavy-piireissä kauas. Tämän ansiosta yhtyeen uudella The Arockalypse -albumilla vieraileekin monia alan supertähtiä. Yhtä heistä kuullaan jo levyn introssa.

– Twisted Sistersin Dee Snider pistää puupäät ojennukseen. Se on meikäläiselle yleensäkin ainoa bändi, joka on voinut edes horjuttaa KISSiä. Se on penskasta saakka ollut yksi minun suurimpia idoleitani.

– Kyllähän se on ihan käsittämätön leima meidän jutulle, kun tällaiset äijät lähtee meidän levylle suunnilleen kulukorvauksilla. Ne oli vaan, että ”Totta hemmetissä me Lordi tiedetään!”. Sama koskee U.D.O.n Dirkschneider ja ex-KISSin miestä Bruce Kulickia. Kaikki tunsivat bändimme.

– Olimme vuonna 2003 Saksassa Wacken -festareilla, jossa soitettiin Twisted Sistersin jälkeen, mikä oli aika nurinkurista. Katsottiin ensin niiden keikka ja sitten ne tulivat katsomaan lavan viereen meidän keikkamme.

Uusi levy, perinteiset soundit

Heavystarojen tähdittämä albumi on suoraviivaista, melodista hard rockia, joka kunnioittaa vanhoja elementtejä. Levyllä yhtye alleviivaa nimenomaan sitä mikä tekee Lordista Lordin.

– Toiseen levyyn haimme vähän metallisempaa soundia, vaikka musiikki ei ole mihinkään muuttunut. Silloin teatraalisuus tehtiin tuotannolla. Uudella levyllä päätimme karsia kaiken ihran pois siitä päältä eikä siinä kikkailtu enää tuotannollisesti. Nyt kaikki soittimet ovat isolla eikä siellä ole hämmentäviä elementtejä tai koneita mukana.

Lordin on parhaimmillaan livekeikoilla, kun yleisö saa nauttia musiikin lisäksi myös yhtyeen visuaalisesta annista.

– Kyllähän tuli ja veri kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan heavyrokkarin esitykseen. Varsinkin meidän genressämme. Neljä vuotta sitten ei vielä kovin moni bändi käyttänyt pyrotekniikkaa. Me tuotiin pommishow takaisin ja nyt sitä käyttävät kaikki. Maailmalla pyroja käytetään vain isoilla stageilla. Suomessa ongelma on nyt se, että jengi odottaa joka kerta, että talo palaa poroksi tai jotain tapahtuu.

Euroviisumenestys nosti vihamyrskyn

Lordin on ollut tähän mennessä takuulla vuoden 2006 puhutuin yhtye. Tulevaa Euroviisuesiintymistä on puitu Suomen lisäksi laajasti myös ulkomaisissa medioissa. Varsinkin meillä viisupuritaanit ovat nousseet barrikadeille.

– No kidding! Eipä olisi uskonut että se olisi ollut noin iso juttu maalle, joka ei ole ikinä oikein pärjännyt Euroviisuissa. Emme olisi osanneet arvata, että se oli noin kova pala monille. Lordi ihmettelee.

– Siinä tapahtui niin, että normaalit nuoret ihmiset tiesivät, että siellä on Kilpi ja Lordi, ja he olivat valinneet suosikkinsa. Sitten siellä oli iso osa niitä vanhempia ihmisiä, jotka eivät olleet seuranneet Euroviisuja, kunnes ne sitten seuraavana aamuna heräsivät painajaiseen, avasivat lehden ja hieltä meni pullat ja aamukahvit väärään kurkkuun.

– Ämpäripää-porukka hieman säikähti, kun ne luuli, ettei tällaisella porukalla ole mitään mahdollisuuksia tällaisessa skabassa. Se aiheutti tämän ”vihamyrskyn”, vaikka nämä ihmiset eivät olleet luultavasti yhtään kiinnostuneita koko Euroviisuista.

Kansa on nyt puhunut ja Suomi saamassa arvoisensa edustajan. Monet veikkaavatkin, että tänä vuonna Suomi tulee saamaan ennätysmäisen pistesaaliin, vaikka vanhempi kansanosa itkee edelleen muka menetetyn Suomi-kuvan perään.

– Pulinat pois! On myöhäistä itkeä, kun paska on jo housuissa. Olisi varmaan kannattanut sitten äänestää sitä omaa suosikkiaan silloin. Minulla ei ole kyllä yhtään huono omatunto, vaan se kertoo vaan suomalaisesta meiningistä, että aina pitää valittaa.

– Olemme kilvan nauraneet näille yleisönosastokirjoituksille, kun ihmiset on niin helvetin huolissaan. Sellaisia urpoja on tosi paljon, jotka uskovat, että Suomi-kuva on mennyttä. He eivät edes käsitä millaisessa ajassa he elävät. He eivät käsitä, että jos bändillä on maskit päällä ja ne ovat hirviöitä, niin se ei automaattisesti tarkoita että he ovat myös saatananpalvojia.

– Näille rankinta mahdollista musiikkia on ehkä Janne Tulkki, jos siellä vähän sähkökitara särähtää. Meidän hard rock on kaiken lisäksi heavykentässä ihan poppia. Olen tyytyväinen, että rock voi vielä shokeerata. On aika hauskaa, että jotkut iskelmällisempien radioiden toimittajat ovat siirtyneet kiellettyjen levyjen aikaan, eivätkä suostu soittamaan Suomen Euroviisujen edustuskappaletta.

Pommit paukkuvat Euroviisuissa

Euroviisut on kuitenkin Lordille vain pieni sivupolku, jonne yhtye lähti vain saadakseen levylleen ilmaista televisioaikaa. Seuraavaksi luvassa on kansainvälistä mainosta kymmenille miljoonille televisionkatsojille. Viisuesityksessä nähdään tuttuun tapaan myös pommeja.

– Siitä lähdetään, että kyllä siellä pommit paukkuu! Meille ei ole kerrottu mitään vaatimuksista, että show´ta pitäisi muuttaa, vaikka iltapäivälehdet siitä huuteleekin. Todennäköisesti katsomme erilaisia efektejä sen mukaan, mikä näyttää televisiokuvassa hyvältä.

Kuluva vuosi vie Lordia keikoille hieman pienempiin keikkapaikkoihin myös Suomessa. Ennen Ateenan viisukeikkaa yhtye pitää loman ja viisujen jälkeen suuntaa festivaalikeikoille. Ulkomaan keikkoja luvassa on syksymmällä.

– Ulkomailla on ollut koko ajan noususuhdanne. Fanimailien määrä kasvaa koko ajan varsinkin Euroopasta.

Jocka Träskbäck

Uusimmat