Viime vuoden lopulla ensi-iltansa saaneen Narnian tarinat: Velho ja leijona -elokuvan jatko-osa lykkääntyy. Syynä viivästykseen on elokuvan erikoisefektien myöhästyminen.
Narnian tarinat: Prinssi Kaspian -leffan piti alunperin saapua valkokankaalle joulukuussa 2007, mutta uuden aikataulun mukaan sen ensi-ilta nähdään mahdollisesti vasta kesällä 2008.
– Elokuvan ohjaaja Andrew Adamson tarvitsee lisäaikaa fantasiaelokuvan erikoisefektien hiontaan, Disneyn tiedottaja kertoi tiedotteessaan.
Narnian tarinat: Velho ja leijona on Disneyn kaikkien aikojen menestyksekkäin elävien ihmisten näyttelemä elokuva. Se on tuottanut tähän mennessä jo 742 miljoonaa dollaria.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.