Kanadalainen teinipoppari Avril Lavigne haluaa jättää artistiuransa ja keskittyä jatkossa näyttelijänuraansa. Poptähti on kyllästynyt menestyksekkääseen artistiuraansa ja haluaa nyt uusia haasteita.
– Olen tehnyt artistiuraa nyt viiden vuoden ajan. Nyt olen valmis kokeilemaan uusia asioita ja pitämään hiukan hauskaa, Avril kertoi TV Hits -brittilehdelle.
Avrilia kuullaan pian opossumin roolihahmon äänenä Over The Hedge -animaatioelokuvassa. Seuraavaksi hän haaveilee oikeasta roolista tummassa draamaelokuvassa. Avril toivoo roolia, jossa hän voisi näyttää laajan tunneskaalansa.
– Pidän vakavista rooleista. Voisin nähdä itseni esimerkiksi Vuosi nuoruudestani -elokuvassa. Nauttisin varmasti tummansävyisestä ja vakavasta elokuvasta. Olen hyvä esittämään erilaisia tunteita.
Avril Lavignen lisäksi Over The Hedge -elokuvan ääninäyttelijöinä kuullaan muiden muassa Bruce Willis, Nick Nolte, William Shatner ja Wanda Sykes. Fry & Lewisin sarjakuvaan perustuva elokuva on jo saanut ensi-iltansa Yhdysvalloissa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Avril Lavigne tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.