The Rasmus jättikonserteissa Venäjällä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen rockyhtye The Rasmus on parhaillaan kiertueella Venäjällä. Suuressa maassa myös keikkayleisöt ovat suuria. Maanantaina yhtye esiintyi Moskovassa Zhukovskoyen lentokentällä ja tiistaina Pietarin Palatsiaukiolla. Molemmilla keikoilla The Rasmus soitti arviolta 30.000 kuulijalle.

Pietarilaisen Metro-lehden mukaan yhtye kieltäytyi Pierarissa keikkajärjestäjien tarjoamasta vip-kohtelusta ja majoittui jättimäiseen Pribaltiskaja-hotelliin, jossa on peräti 2.400 vuodepaikkaa.

Eilen yhtyeellä oli välipäivä ja tänään kiertue jatkuu Venäjän Rostovissa, josta jatketaan vielä Ukrainaan, jossa yhtye esiintyy sunnuntaina Kiovassa ja tiistaina Odessassa. Kuvia kiertueelta löytyy yhtyeen kuvablogista.

The Rasmus tunnetaan periaatteistaan kiinni pitävänä yhtyeenä. Näyttönä tästä yhtye perui viime keskiviikoksi kaavaillun keikkansa Tallinnassa. Yhtye perusteli verkkosivuillaan keikan perumista keikkajärjestäjän sopimusrikkomuksella.

– The Rasmus ei ennakkotiedoista poiketen esiinny Tallinnan Paradise Beach Festivaalilla 14.7. keikkajärjestäjän sopimusrikkomuksen vuoksi. The Rasmus pahoittelee tapahtunutta faneille ja kehoittaa niitä, jotka ovat jo hankkineet lipun varta vasten heitä katsomaan pyytämään rahansa takaisin, yhtye kirjoitti jo viikko ennen kaavailtua keikkaansa.