Morandi : Oh La La

Singlet · Stara.fi

Yksi tämän kesän ”takuuvarmoista hiteistä” on romanialaisen Morandi -yhtyeen Oh La La. Yhtyeen muodostavat romanialaiset Marius Mogasta ja Randi, joista Marius on tuttu Akcent -yhtyeen taustavoimista. Kesähitin kaavan pitäisi siis olla hanskassa.

Itämaisia tunnelmia kierrättävä tanssiviisu hakee fiiliksiä jostain Iran – Pakistan -akselilta ja yhdistää ne housepohjaan. Tai ainakin niin olisi kai ollut tarkoitus. Biittipuolella kappale jää nimittäin selvästi kilpailijoistaan, kun sen pohja koostuu laimeasta halpissoundista ja biitti on kuin lahna lakanoiden välissä.

Lyriikkaosastolla osansa saavat niin popstara Christina Aguilera, Britney Spears ja Angelina Jolie kuin tennistähti Anna Kournikovakin. Perusidea on siis hyvin samanlainen kuin Akcentin taannoisessa Kylie -kesähittissä.

Soundipuolella mukaan on napattu myös takavuosina kovin yleiseksi muodostunut pilli, joka olisi saanut jäädä 2000-luvun alkuvuosiin. Kappaleen kertosäkeen melodia toimii kutakuinkin kiitettävästi, mutta heikko biitti ja pilli vievät tunnelman. Jossain perähikiän limudiscossa tämä lienee tosin jonkinmoinen hitti.

Biitti ei toimi millään tasolla, vaikka sen halpissoundi olisi tarkoituksella valittu tyyliseikka. Ei tästä kesähittiä – eikä muutakaan hittiä – saa ainakaan Suomessa. Kevyen positiivinen kesärallatus biisi toki on ja toimivan kertosäkeen ansiosta se yltää juuri ja juuri kahteen pisteeseen. Duon debyyttialbumi julkaistaan syksyllä.

Pisteet 2/5