Avril Lavigne salahäissä naimisiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kanadalainen teinipoppari Avril Lavigne, 21, meni lauantaina naimisiin poikaystävänsä Deryck Whibleyn, 26, kanssa Montecitossa, Kaliforniassa. Whibley on rock-yhtye Sum 41:n keulahahmo.

People-lehden mukaan pienimuotoinen vihkiminen suoritettiin ulkosalla ja paikalla oli 110 kutsuvierasta. Morsiamella oli yllään Vera Wangin hääpuku ja kädessään valkoisista ruusuista koottu morsiuskimppu.

Pariskunta on seurustellut kahden vuoden ajan ja he kihlautuivat Venetsiassa viime vuoden kesäkuussa Avrilin Euroopan kiertueen aikana. Hääjuhlallisuudet järjestettiin suuressa teltassa. Vihkimisen valkoinen teemaväri vaihtui juhlapaikkaan saavuttaessa punaiseksi, ja suuri osa koristeluista oli tehty punaisilla ruusuilla.

Avril tekee parhaillaan uraa elokuvamaailmassa, mutta hän ei ole jättämässä musiikkiaan, vaikka tähti on itse sellaisesta jo aiemmin vihjannut. Tuoreiden tietojen mukaan Lavigne työstää parhaillaan kolmatta studioalbumiaan. Levylle on tulossa aiempia albumeja enemmän rakkauslauluja.