Sunrise Avenue menestyy Keski-Euroopassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen Sunrise Avenue -yhtye on saanut Saksassa upean vastaanoton, vaikka yhtyeen levyä ei olla maassa edes vielä julkaistu. Esimerkiksi saksalainen nuorten aikakauslehti Bravo on tehnyt yhtyeestä jo useita juttuja. Parhaillaan lehden toimitus on Suomessa tutustumassa yhtyeeseen, joten lehteen on tulossa vielä useita artikkeleita suomalaisyhtyeestä.

Staran haastattelussa yhtyeen vokalisti Samu Haber valotti hieman tulevia Keski-Euroopan suunnitelmia.

– Levy julkaistaan Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa 25. elokuuta. Sen jälkeen ne katsovat, että julkaistaanko levy muuallakin. Homma on toiminut hienosti, ja ne saivat kesällä Fairytale Gone Bad -kappaleemme saksalaiselle televisiokanavalle Tour De France -kilpailun tunnariksi. Se on maailman kolmanneksi suurin urheilutapahtuma, eli yhtä suuri kuin esimerkiksi Euroviisut.

Taannoin maailmanlaajuisen levytyssopimuksen saanut yhtye nähdään syksyn aikana Saksassa myös lukuisilla keikoilla. Yksi keikka on kuitenkin yli muiden.

– Esiinnymme elokuussa eräässä todella suuressa televisiokonsertissa, jossa esiintyy myös Lordi. Keikka esitetään televisiossa miljoonille katsojille viisi kertaa. Siistejä keikkoja on siis tiedossa, Samu paljasti.

Lue Sunrise Avenue -yhtyeen haastattelu tästä!