Poliisi yritti salata Mel Gibsonin käytöksen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muutama päivä sitten jälleen rattijuopumuksesta kiinni jäänyt näyttelijä Mel Gibson on kertonut katuvansa käyttäytymistään pidätyksensä yhteydessä. Näyttelijä nimitti poliiseja rasistisilla ja seksistisillä nimityksillä pidätyshetkellä ja jatkoi toimintaa vielä poliisiasemalla.

TMZ.com uutisoi eilen, että viranomaiset yrittivät ensin salata näyttelijän törkeän käytöksen. Gibsonin pidättänyttä poliisia käskettiin kirjoittamaan pidätyskertomus uudelleen ilman mainintaa välikohtauksesta. Esimiehet pelkäsivät tiedon vuotavan medialle, kuten lopulta tapahtuikin. Julkaisun tietojen mukaan Gibson yritti myös paeta paikalta juoksemalla takaisin autoonsa.

Nyt Gibsonin tiedottaja on ilmoittanut tähden kirjautuneen sisään nimeltä mainitsemattomalle kuntoutusklinikalle, jossa hän saa hoitoa alkoholiongelmaansa, Star Magazine uutisoi.

Pari vuotta sitten Mel Gibson kertoi Primetime -ohjelman haastattelussa katuvansa syvästi aikaisempia rattijuopumuksiaan, mutta sortui uudelleen perjantaiaamuna Kaliforniassa. Hän puhalsi 1,2 promillen lukeamat, kun rattijuopumuksen raja on 0,8 promillea.

Mel Gibson on pysäytetty viime aikoina kaksi kertaa ylinopeuden takia. Molemmilla kerroilla hän selvisi huomautuksella ja ilman puhallutusta, vaikka toinen poliiseista epäilikin hänen olleen alkoholin vaikutuksen alaisena.