Rolling Stones synttärikeikalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maineikas rock-yhtye Rolling Stones heittää lähiaikoina hieman normaalista poikkeavan keikan. Mick Jaggerin luotsaama yhtye esiintyy nimittäin Yhdysvaltojen entisen presidentin, Bill Clintonin, syntymäpäivillä.

60-vuotta täyttävä presidentti juhlii tasavuosiaan 29. lokakuuta New Yorkissa sijaitsevassa Beacon-teatterissa. Juhla on samalla varainkeruutilaisuus, jolla kerätään rahaa presidentin säätiölle, New York Post uutisoi. Rollarikeikan järjestää elokuvatuottaja Steve Bing ja se taltioidaan maineikkaan elokuvaohjaaja Martin Scorsesen toimesta.

Bill Clintonin oikea syntymäpäivä on 17. elokuuta, mutta varsinainen syntymäpäiväjuhla järjestetään vasta lokakuussa hänen vaimonsa Hilaryn syntymäpäivän tienoilla. Hilaryn syntymäpäivä on 26. lokakuuta. Tilaisuuden ajoitus viittaa samalla myös vaaleihin, kun näyttävä juhla saa varmasti paljon medianäkyvyyttä juuri vaalien alla. Senaattori Hilary Clinton on vaaleissa ehdokkaana.

Hilary Clinton tähtää myös Yhdysvaltojen ensimmäiseksi naispresidentiksi vuonna 2008.