Roni : Since 1987

Albumit · Stara.fi

Idols-kisasta tutuksi tullut Roni Tran julkaisi odotetusti levyllisen r&b-tyylistä materiaalia. Roni onkin Katrin Ylanderin kanssa yllättänyt positiivisesti materiaalillaan. Soundi-ero esimerkiksi jenkkikamaan löytyy lähinnä vain vokaalien soundista.

Aloitusraita Call Me on letkeää rhythm and bluesia. Biisin tumma tausta ja kertosäe rullaavat mukavan kesäisesti. Biisi voisi toimia myös tanssilattialla. Don’t Wanna Be Alone onkin jo saanut hittipotkua radioissa ja se onkin levyn parasta antia. The Time Is Now -kappaleen itämainen soundi on loistava. Muutenkin kappaleessa on hittipotkua ja se kestää useamman kuuntelukerran. Imagine ja Reason edustavat myös albumin parasta antia.

Koko levy muodostaa ehjän ja hyvin tuotetun kokonaisuuden, eikä se sisällä yhtään selvää täytebiisiä. Slovareita ja nopeampia kappaleita on ripoteltu levylle tasapuolisesti, ja slovareiden suuresta määrästä huolimatta levy soljuu eteenpäin, eikä suvantovaiheita ole.

Levyn herkin slovari on Cry On Me, mutta viimeistään sen kohdalla kuulija huomaa kaikkien kappaleiden käsittelevän rakkautta – joskus hieman turhan naiivistikin. Syvällisyyttä levyltä ei välttämättä löydy, mutta Roni on laulutaidoillaan suomalaiseksi erittäin ainutlaatuinen artisti, joka hallitsee täydellisesti valitsemansa genren. Näin hyvin laulavaa popparia saa hakea. Tuotantotiimissä vaikuttavat Waldo, Kristian Maukonen ja Sofia Zida.

Pisteet 4/5